Mitä postin jälkeen Kortepohjassa?

Jyväskylän Kortepohjassa rakennetaan vimmatusti. Ylioppilaskylä uudistuu ja laajenee, pian siellä on 1 800 asukasta. Liikekeskuksen viereen on nousemassa 7 senioritaloa, uusia asukkaita 320. Hotellin läheisyyteen rakennetaan koko ajan uutta asuintaloa ja Korteniitty alkaa täyttyä. Vehkakadun uusiin taloihin on jo väkeä muuttanut. Kortepohjan Asukkaat ry:n ylläpitämä Kortepohjalainen-lehti joutui lisäämään painostaan 5 400:sta jo 6 000:een.

En jaksa edes mainita enää, mitä kaikkia menetyksiä alue on kokenut. Viimeisimpänä iskuna pankkiautomaatin jälkeen lokakuussa Itellan (lue: Postin) ilmoitus Savelan vilkkaan, toimivan ja loistavasti palvelevan postin lopettaminen viimeistään kesäkuussa.

Itellan aluepäällikkö Harri Mustonen sanoi vastauksessaan 30.12.2011: "Nykyinen Postin myymälä suljetaan aikaisintaan ensi vuoden alkupuolella ja alueen asukkaiden kotiposti siirtyy lähellä sijaitsevaan toiseen Postin myymälään. Asiasta tiedotetaan alueen asukkaille ja yrityksille hyvissä ajoin ennen muutosta."

Mustonen perusteli Postin uudistamisen välttämättömyyttä kustannusten hillitsemiseksi ja tappioiden pitämiseksi kohtuullisina. Minulle ei selvinnyt, minne posti siirtyy.

Itellan sadan miljoonan euron säästöohjelma, 245 henkilötyövuotta, alkaa purra. Ja se kirpaisee täällä lapsiperheitä, satoja koululaisia, seniori-ikäisiä ja opiskelijoita. Keskustassa käynti maksaa bussilla 6,20 euroa (37,20 mk oikeaa rahaa!). Se ei kaikille ole pikkuraha.

Postille jää koko maahan ainoastaan 100 omaa myymälää, ja vajaa 1 000 on jo yritysten yhteydessä toimivaa. Eikö siinä ole jo säästöä melkoisesti?

Savelan posti palvelee Kortepohjan lisäksi mm. Kypärämäen, Keskussairaalan seudun, Mäki-Matin, jopa Kuohun seutua. Eikö Itellalle mikään riitä, kun rahanahneus iskenyt on? Kerrankin on posti, jossa ilmainen, tilava parkkipaikka ja paljon käyttäjiä. Käyn usein postissa, enkä koskaan ole ollut ainoa asiakas.

Onko tarkoitus jatkossa pistää kaikki ihmiset keskustan tukalaan ja kalliiseen sakkosumppuun?

Hulluimpia uutisia kuuluu Hankasalmen Venekoskelta, jossa kyläkauppias Jari Ihalainen menettää 20 vuoden palvelun jälkeen asiamiespostin. Hän on luvannut tehdä työn vaikka ilmaiseksi. Ei edes kirjelaatikkoa jää kaupan pihaan. Melkoista teatteria Itellan raaka, epäinhimillinen touhu.

Marraskuussa 2009, kun muutto Vehkakatu 5:een oli ajankohtainen, Itella mainosti näyttävästi Savelan Postia:

"Tutkimusten mukaan asiakkaat arvostavat Postin luotettavuutta ja tuttuutta sekä asioinnin helppoutta. Yhä useampi Postin myymälä sijaitseekin kauppakeskusten tai paikallisten asiointikeskittymien yhteydessä. Näissä sijaitsee jo reilut 40 myymälää. Postiasiat on näin helppo hoitaa muun arkiasioinnin yhteydessä."

Kauniita sanoja. En vieläkään jaksa ymmärtää vuosien takaista menetystä, kun Kortepohjan Liikekeskuksesta lopetettiin erinomaisesti toiminut posti. Viittaan edellä olevaan Itellan korulauseeseen. Omassa perheessäni olen huomannut, miten verkkokauppa lisää jatkuvasti postin tarvetta etenkin nuorison keskuudessa.

Kortepohjan Asukkaat ry keräsi kirjaston ja pankkiautomaatin puolesta yli 3 000 nimeä. Voimavarat eivät nyt riittäne adressiin. Olemme mukana mm. Jyväskylän Ylioppilaskunnan julkilausumassa ja monessa muussa pelastaaksemme postin.

RISTO URRIO puheenjohtaja Kortepohjan Asukkaat ry päätoimittaja Kortepohjalainen-lehti

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Avoin kirjeeni kansanedustajille

Kansallisarkisto, sotiemme historian tutkimus ja SS-olettamukset

Lyhyet

Lyhyet

Metsiä älköön hävitettäkö

Miksi päättäjiä ei kiinnosta tieteellinen tieto metsistä?

Raskaussyrjintää on kunnissa yhä aivan liikaa

Pyöriä nuorille vai kuljetusapua vanhuksille?

Akkujen metallit kaupan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.