Miten sotea pitäisi seuraavaksi uudistaa?

Uudistuksia tehdessä on hyvä ensin tunnistaa asiat, jotka kannattaa säilyttää, ja toisaalta kohdat, jotka kaipaavat muutosta. Erittäin tärkeää on myös pitkin matkaa pitää mielessä, miksi uudistusta tehdään.

Hallitus ja sen suunnittelema sosiaali- ja terveydenhuoltomalli kaatuivat. Niinpä prosessi on mietittävä uudestaan, ketään sen kummemmin syyllistämättä tai irtopisteitä keräämättä.

Tulevasta hallituspohjasta riippumatta kansanedustuslaitoksellamme on neljä vuotta aikaa uskottavuutensa palauttamiseen. Ihmisten puheissa tuo uskottavuus alkaa olla koetuksella. Kuten juuri huomasimme, neljä vuotta on varsin lyhyt aika ja toimeen onkin käytävä välittömästi.

Mitä hyvää on vanhassa järjestelmässämme? Mitkä ovat kipupisteet? Mitä hyvää oli hylätyssä esityksessä ja mitä emme siitä kaipaa?

Suomalainen terveydenhuolto on monilla mittareilla arvioiden kansainvälistä huipputasoa. Tiedämme myös kehityskohteet jo tutkimusnäyttöönkin perustuen. Onko meidän tätä taustaa vasten tarpeellista romuttaa koko järjestelmä, jotta saisimme itseisarvoisesti rakentaa jotain uutta?

Kun tiedämme, että yleisesti tunnustettu ongelmamme on perusterveydenhuollon hoidon saatavuus, kannattaa meidän kohdennetusti korjata juuri tuo epäkohta. Meidän tulee löytää ratkaisut, joilla saamme perusterveydenhuoltoon nuo monesti mainitut 1 000 lääkäriä lisää.

Terveyskeskustyö on saatava houkuttelevaksi. Työnjako perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja työterveyshuollon välillä on tarkasteltava uudestaan ja optimoitava lääkäriresurssien jakautuminen. Lääkärien johtamisosaamiseen on panostettava aiempaa enemmän.

Kaatuneen sote-esityksen hyviä puolia hakiessa ensimmäisenä tulee mieleen vahvemmaksi ajatellut hartiat. Tuolla toimenpiteellä tilaajien määrää saataisiin karsittua huomattavasti. Suunniteltu tilaajien (kaatuneessa mallissa maakuntien) määrä oli kuitenkin liian iso.

Jokaisella alueella pitäisi olla oma ympärivuorokautisen päivystystoiminnan sairaala. Näin ollen luonnollisin ratkaisu olisikin rakentaa alueet 12 päivystyssairaalan ympärille.

Terveydenhuoltomme infrastruktuuri on rakentunut vahvaan julkiseen tuotantoon tukeutuen. Tähän kuuluvat sairaalat, päivystykset, teho-osastot, neuvolatoiminta, synnytykset, koulutus ja tutkimus muutamia mainitakseni. Meillä on myös kattava terveysasemaverkosto ympäri maan.

Terveydenhuoltomme tuotos mitataan terveyshyötynä, ei rahana. Siksipä markkinatalous istuu julkiseen tuotantoon vain rajallisesti. Tämä on mielestäni päivänselvää.

Meillä on kuitenkin laadukkaita yksityisiä toimipisteitä, joille on myös paikkansa. Yksityinen puoli toimii hyvin vakuutusyhtiöiden kumppanina ja on oiva vaihtoehto heille, jotka haluavat ja pystyvät kustantamaan hoitonsa itse. Yksityinen puoli on tarpeen myös tarjoamaan tarveharkintaista kumppanuutta julkiselle puolelle esimerkiksi palvelusetelien muodossa.

Terveydenhuoltoa ja sosiaalipuolta tulee molempia kehittää jatkuvasti. Kokonaisuudistus itsearvoisesti poliittisten ideologioiden ehdoilla on nyt kokeiltu.

Mielestäni sellaista mikä ei ole rikki, ei myöskään kannatta korjata. Meidän tulee etsiä kipupisteet, jotka jo pääpiirteissään tiedämme, ja kohdistaa toimenpiteet asiantuntijaohjauksessa juuri niihin.

Ville Väyrynen

kirurgi

kunnanvaltuutettu

kansanedustajaehdokas (kok.)

Muurame

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Punamultabudjetti kasvattaa ostovoimaa

Vastuu ja politiikka

Todistusvalinta ei vanhoja ylioppilaita muistele

Halpatyö kelpaa – ja silti sitä voi surutta moittia

Muutetaan maailmaa!

Lyhyet

Lyhyet

Uusi sairaala Nova raiteilleen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.