Monenlaisia saarnoja

Martti Muurikainen kyseli tällä palstalla, onko saarna kriisissä. Vastaukseni on: saarna ei ole kriisissä. Omassa seurakunnassani saan kuunnella monenlaisia saarnoja, koska pappejakin on kymmenkunta ja lisäksi on vierailijoita.

Luterilaisessa kirkossa me saamme luottaa työntekijöihimme. Kaikki papit ovat opiskelleet kauan, eivätkä he olisi menneet edes pyytämään pappisvihkimystä, ellei heillä olisi ollut Jumalalta saatua kutsumusta saarnavirkaan. Kuitenkaan kukaan ihminen ei puheessaan tavoita Jumalan suuruudesta kuin heijastuksia.

Meidän puheisiimme vaikuttavat persoonallisuutemme ja elämänkokemuksemme. Eräs pappi on hyvä puhuja, ja myös älyni hyväksyy hänen sanomansa. Eräs papeista saarnaa joka kerta, ettei teitä hyödytä istua siinä penkissä pyhä toisensa jälkeen, ellette ota Jeesusta elämänne herraksi.

Eräs papeista on niin täynnä Jumalan rakkautta, että se heijasttuu koko saliin, eikä hän juuri muusta puhukaan kuin Jumalan rakkaudesta.

Koska ihmiset ovat erilaisia, se saarna, joka puhutteli vierustoveria, ei puhuttele minua samalla tavalla. Mutta koskaan ei messusta tarvitse tyhjänä palata. Onhan siellä niin paljon muutakin kuin saarna.

Suosittelen säännöllistä messussa käyntiä. Sanotaan, että varjele sinä tapaa, niin tapa varjelee sinua. Ei tapakristillisyydessä ole mitään pahaa.

PIRJO LAULAJAINEN FM, Äänekoski

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Avoin kirjeeni kansanedustajille

Kansallisarkisto, sotiemme historian tutkimus ja SS-olettamukset

Lyhyet

Lyhyet

Metsiä älköön hävitettäkö

Miksi päättäjiä ei kiinnosta tieteellinen tieto metsistä?

Raskaussyrjintää on kunnissa yhä aivan liikaa

Pyöriä nuorille vai kuljetusapua vanhuksille?

Akkujen metallit kaupan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.