Montut umpeen ja kasvua väyliltä

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok), joka on äänestänyt joka kerta yhteisiä maakunnallisia tiemääräraha-aloitteitamme vastaan, hehkutti kokoomuslaisen liikenneministerin aikaansaannoksia (Ksml 16.2.).

Liikenneministeri teki minimisuorituksen. Aiempi keskustahallitus ohjasi budjeteissaan Keski-Suomeen 52 miljoonaa euroa enemmän kuin kokoomusjohtoinen Kataisen-Subbin hallitus.

Tämä hallitus on leikannut vaalikaudella rajusti perusväylänpidon rahoituksesta. Se näkyy pääväylien ja alempiasteisteisten teiden hoidon ja kunnostusten puutteina.

Kansallisomaisuutemme rapautuu ja korjausvelkaa väylillä on 2,4 miljardia euroa. Esimerkiksi 2012 ja 2013 kyettiin päällystämään vain noin 2 000 km/v, vähiten 1960-luvun jälkeen. Määrä pitäisi olla 4 000 km/v, jotta edes nykykunto säilyisi. Maanteillä on tuhat huonokuntoista siltaa.

Biotalous tarvitsee kunnossa olevan tiestön. Yksityisteiden rahat on pudotettu 3 miljoonaan, kun ne vielä keskustan hallituskaudella olivat 15 miljoonan tasolla.

Äänekosken tehdas on tärkeä investointi. Kokoomuksen pitää lopettaa vaateet siitä, että yritys osallistuu pääväylien rahoittamiseen. Investointia ei tule vaarantaa. On selvää, että valtion on oltava mukana väylähankkeissa. Näin toimittiin keskustajohtoisen hallituksenkin aikaan kun rakennettiin Lusi–Vaajakoski-tie 99 miljoonalla eurolla. Nyt lasku sen sijaan jää seuraavalle hallitukselle, kuten niin monessa muussakin väyläinvestoinnissa.

Vuodelle 2015 Keski-Suomen hankkeisiin on käytettävissä lisänä 14 miljoonaa euroa. Se on hyvä alku. Mutta seuraavan hallituksen on kaivettava tarvittavat rahat nelostielle ja muutoinkin puuhuollon turvaamiseen.

Kokoomus ja SDP ovat sitoutuneet lähes kahden miljardin Pisararata-hankkeeseen, jossa louhitaan helsinkiläiseen kallioon 8 kilometrin lenkki, ettei junien tarvitse pakittaa rautatieasemalta. Liikenneviraston mukaan hyöty-kustannussuhde on mitätön. Tämä paikallisliikennettä palveleva hanke nopeuttaisi paikallisjunien aikataulua 30 sekunnilla.

Kasvua tarvitsee koko Suomi. Siksi rahoitusta pitää ohjata liikennehankkeisiin, jotka tuovat sitä oikeasti. Pisararata pitäisi laittaa jäihin. Kunnon väyliä tarvitsevista biotalouden hankkeista hyötyvät kaikki suomalaiset.

Anne Kalmari

kansanedustaja (kesk.)

Kivijärvi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Palautussopimusten puute on ongelma

Sateenkaariliike vahingoittaa

Lyhyet

Mustamaalaus ei hyödytä Uuraisia

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Tietoisuuden lisääminen kieli­mahdollisuuksista ei tapahdu hetkessä

Edullisempaa parkkitilaa kaasu- ja sähköautoille

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.