Näin lautakunta päätti Säynätsalon palveluista

Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutetut Paul Abbey, Irma Hirsjärvi ja Eila Tiainen kirjoittivat muunneltua totuutta Säynätsalon terveyspalveluita koskevasta päätöksestä (KSML 6.6.).

Abbey, Hirsjärvi ja Tiainen sanovat lautakunnan päätöksessä vasemmiston nimenomaan vastustaneen peruslinjansa mukaisesti terveyspalvelujen siirtoa Säynätsalosta muualle, eli päinvastoin kuin me kerroimme (KSML 30.5.). Ohessa on lainausta lautakunnan pöytäkirjasta 4.9.2014 tästä asiasta:

”Perusturvalautakunta päättää ottaa monipalvelupisteasian pöydältä kiireellisenä käsiteltäväksi Säynätsalon osalta. Apulaiskaupunginjohtaja Utriaisen ehdotus: Säynätsalon monipalvelupiste toteutetaan ns. ei terveyspalveluita -vaihtoehdon mukaisesti siten, että terveyspalvelut siirretään Muurameen, Keljonkankaalle ja Kyllöön. Apulaiskaupunginjohtaja Utriaisen poissa ollessa edellä esitetyn päätösehdotuksen teki kokouksessa Ulla Kuittu.

Juhani Starczewski esitti Esa Mutasen kannattamana, että perusturvalautakunta selventää 28.8.2014 § 105:ssä antamaansa lausuntoa Jyväskylän monipalvelupisteistä seuraavasti: Säynätsalon terveysaseman toiminta jatkuu entisellään nykyisissä tiloissa toistaiseksi, kunnes tuleva sote-ratkaisu tuo uuden toimintatavan.

Suoritetussa äänestyksessä Utriaisen esitys ei saanut kannatusta. Starczewskin tekemää esitystä Säynätsalon terveysaseman jatkamisesta puolsi Mauno Vanhala, Esa Mutanen, Timo Peura, Heidi Rentola, Pia Nyman, Juhani Starczewski ja Nico Holmberg. Tyhjää äänesti Marja Leena Makkonen, Pertti Sarja, Eila Simola, Leena Yksjärvi, Jouni Anberg ja Johanna Tuukkanen. Juhani Starczewskin ehdotus Säynätsalon terveysaseman toiminta jatkuu entisellään tuli perusturvalautakunnan päätökseksi. SDP:n lautakunnan jäsenet Eila Simola, Leena Yksjärvi, Jouni Arnberg ja Pertti Sarja, sekä vasemmistoliiton lautakunnan jäsen Marja Leena Makkonen jättivät Säykin terveysaseman säilyttävästä päätöksestä kirjallisen eriävän mielipiteen.”

Abbey, Hirsjärvi ja Tiainen vaativat tälle asialle loppua julkisuudessa. Vastaavasti samat valtuutetut ovat toistuvasti julkisuudessa kantaneet suurta huolta Jyväskylässä laittomasti olevista ulkomaalaisista. Meille oman kansan ja etenkin oman kaupunginosamme asukkaiden etujen puolustaminen myös julkisuudessa on aina etusijalla ennen laittomasti Jyväskylässä ja Suomessa oleskelevia ulkomaalaisia.

Kauko Isomäki

kaupunginvaltuutettu (ps.)

Unto Pynnönen

Jyväskylä, Säynätsalo

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Helppo ja hyvä teko

Hallituskolmikon tarjoamat vastaukset eivät vakuuta

Ystävien merkitys

Mikä kuntapäättäjiä oikein vaivaa?

Lyhyet 15.7.

Lyhyet 15.7.

Hyönteiskato voi iskeä ihmiskuntaan todella nopeasti

Rakkaan läheisen lähtö on aina iso muutos

Syrjäytyminen juurihoitoon

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.