Näyttöön perustuva hoito

Keskisuomalainen uutisoi 10.10. laajasti Keski-Suomen sairaanhoitopiirin lastenpsykiatrian osaston kriisistä. Uutisoinnin perusteella voi päätellä, että eräs kriisin taustalla vaikuttavista tekijöistä on näyttöön perustuvan hoidon mallin soveltaminen lastenpsykiatrian toiminnan kehittämisessä, käytännössä palvelujen karsimisen välineenä.

Näytöllä tarkoitetaan tässä yhteydessä yleensä tieteellisiä tutkimustuloksia, jotka tukevat käsitystä hoidon toimivuudesta.

Malli on ollut vaikutusvaltainen erityisesti Yhdysvalloissa ja Britanniassa, Pohjoismaista etenkin Tanskassa ja Ruotsissa. Kiinnostus sitä kohtaan on lisääntynyt myös Suomessa. Tätä lähestymistapaa on sovellettu lääketieteen lisäksi myös hoivatyöhön, koulutukseen, mielenterveystyöhön, kriminaalihuoltoon ja sosiaalipalveluihin.

Näyttöön perustuvan käytännön malli on kannatettava, mutta sitä ei pidä ymmärtää liian kapeakatseisesti. Ajatus siitä, että jokaiseen yksilölliseen päätöksentekotilanteeseen löytyisi tieteellisesti oikeaksi osoitettu ratkaisu, on naiivi. Pikemminkin tieteellinen näyttö on yksi päätöksenteon resurssi monien joukossa ja päättäjien erityiseksi tehtäväksi jää arvioida näytön soveltuvuutta kulloiseenkin tapaukseen.

Asiakkaiden ja käytännön ammattilaisten kokemukset käytäntöjen toimivuudesta tarjoavat omanlaistaan näyttöä, joka on suhtauduttava vakavasti.

David Sackett ja muut näyttöön perustuvan käytännön pioneerit ovat koko ajan johdonmukaisesti korostaneet päätöksentekijöiden kokemuksen ja arvostelukyvyn merkitystä sekä myös tiedon soveltamisen kontekstien erilaisuuden ja asiakkaiden tarpeiden huomioimisen tärkeyttä.

Jos on olemassa tieteellistä näyttöä nyt lastenpsykiatrisesta yksiköstä lakkautettavien toimintamuotojen tehottomuudesta tai jopa huonoista seurauksista, on niiden lakkauttaminen ilman muuta perusteltua.

Jos niiden puolesta ei ole tieteellistä näyttöä puolesta eikä vastaan, järkevää on myös niiden korvaaminen tieteeltä tukea saavilla vastaavilla palveluilla.

Mutta jos kysymys on pelkästään siitä, ettei niiden puolesta ole juuri nyt esittää suoraa tieteellistä näyttöä, tilanne on radikaalisti erilainen.

Suurin osa terveyden- ja sosiaalihuollon käytännöistä on nimittäin sellaisia, ettei niiden vaikuttavuudesta tai paremmuudesta suhteessa vaihtoehtoisiin toimintamuotoihin ole yksiselitteistä tieteellistä näyttöä.

Nyt Keskisuomalaisen mukaan lakkautetut palvelut (isä ja poika -toiminta, minä ja muut -ryhmä, perheleirit, kouluikäisten lasten perhejaksot sekä theraplay-perheterapiahoito) vaikuttavat juuri sellaisilta ongelmia ennaltaehkäiseviltä palveluilta, joiden merkitystä nykyään jälleen suuresti korostetaan.

Toivottavasti asiasta päättäneillä oli näyttöä niiden toimimattomuudesta tai heillä on tarjota paremmin toimivia palveluja niiden tilalle.

Muuten kyse on näyttöön perustuvan käytännön mallin näennäistieteellisestä käytöstä, juuri sellaisesta, jonka ansiosta tähän lähestymistapaan suhtaudutaan toisinaan tarpeettoman kriittisesti.

Kokonaan toinen asia on sitten se, pitääkö tämäntyyppiset palvelut kustantaa nimenomaan erikoissairaanhoidon toimintamäärärahoista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.