Nainen johtajaksi

Jämsä on yli 500 v. vanha kunta. Joskus se oli myös melkoinen mahtipitäjä.

Nyt sillä on edessään kunnanjohtajavalinta, taas kerran. Valintaraati on seulonut hakijoita, joista media on sanonut heitä olevan vähänlaisesti.

Aikaan oli myös niin, että toinen oli viranhaltija ja toinen hoiti luottamuspuolen osuutta. Tuo kaksikko toi vain yhden ehdokkaan valtuuston päätettäväksi. Se oli sen ajan henkilödemokratiaa kuntaliitosasioineen. Itse olin neljässä johtajavalinnassa, joko seulomassa hakijoita sekä päättämässä valittavaa. Joskus kivuliain äänestyksinkin.

Nyt tarkastelen asioita ulkoapäin, silti aprikoiden asiayhteyksiä. Tällä kertaa valitsijaraadilla olisi oiva mahdollisuus kaikkien miesjohtajien jälkeen valita nainen johtajaksi.

Nykyinen hallintojohtaja on saanut kokea, miten tämä entinen mahtipitäjä on ollut vuosia taloudellisessa syöksykierteessä. Hänellä on koulutuksensa lisäksi sellainen hallintokokemus ja paikallistuntemus, jota ei ole kellään muulla hakijoista. Itse opin tuntemaan hänet asiallisena ja hommat hanskassa olevana virkahenkilönä. Täten nykyisillä valtuutetuilla olisi oiva mahdollisuus tehdä eräänlaista historiaa Jämsässä.

Silloin kun Längelmäki jouduttiin pirstaloimaan Jämsään, sanoin päätöskokouksessa, että se tila pitää saada Jämsään. En silloin tiennyt muuta kuin haluni saada hyvätuloisen perheen veronmaksajaksi. Mutta nyt tiedän jo enemmän. Ja jos olisin valtuutettu, niin ajaisin taas valinnassa Jämsän etua.

MAUNO SUOKAS Jämsä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Lyseo käräjäoikeuden kodiksi

Hoitajamitoitus-vääristelyä

Suomessa on hyviä ja huonoja maahanmuuttajia

Lyhyet

Lyhyet

Keski-Suomen kuntien talous on saatava kuntoon

Eläkkeiden alentaminen tuhoisaa taloudelle

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.