Natomaniaa, russofobiaa ja muita järkytyksiä

Maanisuutta pidetään yleensä poikkeuksellisena käyttäytymismuotona, ellei peräti sairautena. Kovin monet rehellisiksi ja taitaviksi tunnetut Suomen kansalaiset eivät ole vielä julkisesti ilmoittautuneet natomaanikoiksi, natokiihkoilijoiksi.

Heitä ei siten liene luvullisesti suuren suurta joukkoa, mutta heillä on taitoa käyttää tehokkaasti tiedotusvälineitä sekä hankkia pyrkimyksilleen seurailijoita kaikista kansalaispiireistä markkinoidessaan turvallisuutta.

Kaikki me kaipaamme turvallisuutta, kysymys vain on siitä, mitkä piilevät uhkat vaativat mittavia panostuksia veronmaksajien kukkaroista.

Uhkaavatko meitä intialaiset, kiinalaiset, korealaiset, muslimit, venäläiset vaiko amerikkalaiset. Muistelen muutama vuosi taaksepäin presidentti Bushin lausuneen, että ”ken ei ole meidän puolellamme on meitä vastaan.”

Kriisi Ukrainan ja Venäjän välillä näyttää voimakkaasti tukevan natomaanikoiden pyrkimyksiä. Lehtiä silmäilevänä ja uutisiakin katselleena olen ollut huomaavinani, että Ukraina on ollut mm. reilu kaasun ostaja mutta varovainen maksaja, liekö tällaiset syyt kiistojen syntyyn? Jos, niin maiden pitäisi keskenään sopia keskinäiset kiistansa. Näyttäisi siltä, että ulkopuolisia erotuomareita on jo tarpeeksi.

Jos natomaanikot vakavassa venäjänpelossaan tarvitsevat seuraajiensa lisäksi mahdollisimman paljon uusia pelkääjiä, olisi kai terveellisintä panna jäitä hattuun ja kiihkoilla vähemmän.

Eiväthän venäläisetkään voi olla närkästymättä, jos kiihkoilijat eivät pysty osoittamaan, että uhkia on toki kaikissa ilmansuunnissa. Jos heillä on lupa uskoa, että turvallisuusvajetta tunnetaan vain russofobian, venäläisten pelon muodossa, ei ole ihme, että he osaavat keksiä meille vastalahjaksi monenmoisia pikku hankaluuksia.

Panos-tuotos ajattelu on vallinnut liike-elämässä jo niin monia vuosikymmeniä, että se varmasti tunnetaan myös valtioiden keskeisessä toiminnassa. Rauhanomainen yhteistoiminta ja kaupankäynti tiedetään tosiasiassa lihavaakin riitaa kannattavammaksi.

Yrjö Jaatinen

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.