Nelostie on surkea Suomen valtaväyläksi

Etelästä tultaessa nelostie on moottoritien osuuden loputtua surkea ajettava Jyväskylään asti ja ohikin. Tietä korjattiin sadoilla miljoonilla, mutta se jäi torsoksi. Tie on onnettoman hidas.

Suomen päätien ei pitäisi olla näin säälittävä nopeudeltaan. Keskinopeudeksi tiellä saa korkeintaan 70 km tunnissa. Ikäänkuin tien suunnittelijalla ei olisi mitään ymmärrystä siihen, että tiellä ollaan kulkemassa eteenpäin eikä aikaa viettämässä.

Ohituskaistoille on saatu korkeampi nopeusrajoitus, mutta se ei tilannetta pelasta. Joku köröttelijä ajaa kilometrien jono perässään hidastaen liikennettä entisestään. En ole koskaan nähnyt poliisia puuttumassa siihen, että jokin kulkija sulkee sujuvan ajamisen muilta tienkäyttäjiltä. Poliisi lienee siitä hyvillään.

Maantieliikenne on Suomessa pääteidenkin osalta varmasti maailman hitainta. Kyseenalaista kunniaa ylläpidetään kieroutuneilla asenteilla ja ainaisella pelottelulla.

Poliisilla on tärkeämpää tukea pelottelulla omaa asemaansakuin sitä, että tienkulkija joskus joutuisi perillekin.

Maantieliikenteenkin pitäisi kehittyä vastaamalla siihen, että autot ovat paljon turvallisempia, vähäpäästöisempiä ja voimakkaampia. Tietysti keliolot on otettava huomioon, mutta jos liikenteen nopeus näyttää laskevan koko ajan, ollaan hakoteillä. Kalliista autosta on tullut suomalaiselle pirullinen vankila päiväkausien köröttelyyn kitisevien penskojen kanssa mökki- ja mummolareissuilla.

Omaan jalkaan ampuminen maantieasioissa pitäisi lopettaa.Olisi aika siirtyä muun Euroopan tasolle näissäkin asioissa.

Matti Nikkilä

Liminka

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Punamultabudjetti kasvattaa ostovoimaa

Vastuu ja politiikka

Todistusvalinta ei vanhoja ylioppilaita muistele

Halpatyö kelpaa – ja silti sitä voi surutta moittia

Muutetaan maailmaa!

Lyhyet

Lyhyet

Uusi sairaala Nova raiteilleen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.