Nuorten taidetyöpaja vahvistuu ja vahvistaa

Nuorten taidetyöpaja on menestystarina. Pilottiprojekti alkoi vuonna 2000, ja sitä seurasi ESR-rahoitus vuosiksi 2001-2007. Vuonna 2008 Jyväskylä vakinaisti yksikön osaksi kaupungin työllisyyden hoitoa. Organisatorisesti taidetyöpaja on koko olemassaolonsa ajan toiminut sosiaali- ja terveyspalvelusektorin työllisyyspalveluiden alaisena. Työn tekeminen on koko toiminnan ajan ollut asiakkaan, työyhteisön ja verkoston kohtaamista.

Taidetyöpajatoimintaa käynnistämässä oli kourallinen ihmisiä, eikä rahoituksen hankkiminen ja konseptin "myyminen" päättäjille ollut helppoa. Päämääränä on nuoren ihmisen aktivoiminen niin, että työelämään siirtyminen helpottuisi ja opiskelujen aloittamisen tai jatkamisen kynnys madaltuisi.

Kaikki nuoret eivät edes halua ammattia ja uraa perinteisellä tavalla. On erilaisia ryhmiä, joiden ajatukset, halut ja kyvyt ovat ratkaisevia mietittäessä, mitä yhteiskunnan tulisi tarjota nyt ja tulevaisuudessa. Passivoivat palvelut eivät auta. On kuunneltava nuoria.

Ihmissuhdetyön ytimessä on arvostava ja kunnioittava vuorovaikutus. Ohjaajan täytyy suostua vertaisuuteen. Pajamallissa se on mahdollista olematta teennäinen. Pajaohjaajat auttavat ja puuttuvat nuoren elämään, mutta nuoren on itse otettava vastuu. Virheet on sallittuja ja niistä voi oppia, eikä niitä tarvitse pelätä. Emme kuitenkaan vääristä sitä tosiasiaa, että nuoren on muokattava elämänsä itse.

Taidetyöpajan tulokset johtuvat siitä, että työntekijät eivät koe "auttamisen pakkoa". Hoitava ja ratkaiseva lenkki on aina nuori itse.

Ohjaajalla on oltava kyky kohdata ihminen niin, ettei nuoren elintila vähene.

Nykymaailma on kova eri tavalla kuin vielä parikymmentä vuotta sitten, sillä ihmiset on asetettu kilpailemaan toisiaan vastaan. Taidetyöpajalla esitämme mallin, jossa toisesta välittäminen on tärkeää. Pelaamme joukkuepeliä ja ytimessä on yhteisöllisyys. Selkeä päivärytmi - uni, liikunta ja terveellinen ruokailu - kuuluu pajaohjelmaan siinä missä draama, puunveisto tai akryylimaalaus.

Vuonna 2011 Nuorten taidetyöpaja -sateenvarjon alla toimii eri yksikköjä. Peruspajojen rinnalle tulivat vuonna 2008 pienpajat ja aloitettiin Etsivä työ -toiminta. Syksyllä 2010 alkoi Voimalaitos-hanke vastaamaan asiakkaiden ja päättäjien tarpeisiin lisätä toimintaamme.

Toiminta laajeni, kun perus- ja pienpajojen lisäksi käynnistyivät viikkopajat. Ne tukevat erityisosaamista. Nuoret perehtyvät esimerkiksi musiikkiin tai maalaukseen. Uusin tulokas on kuntouttava työtoiminta REILI, joka on startannut tänä vuonna. Myös yksilövalmennus kuuluu pajaohjelmaan. Tavoitteena on rakentaa opinto- tai työsuunnitelma, joka nousee realistisesti nuoren toiveiden ja kykyjen pohjalta.

Olemme saaneet rakentaa Nuorten taidetyöpajaa lukuisten yhteistyökumppaneiden tukemana. Kehittäminen ja keskustelu jatkuvat. Tarjoamme jatkossakin maaperän tulla kehittämään ja ideoimaan pajatoimintaa.

JORMA NIEMINEN Nuorten taidetyöpaja yksikön johtaja Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Kaupunkipyörät ovat osa joukkoliikennettä

Avoimen väylä yliopistoon uhkaa maksutonta koulutusta

Luonnonkukkia Jyväskylän viheralueille

Lyhyet

Britannian pääministeri kokeilee rajoja

Ihmisen erityislaatu, onko sitä?

Lyhyet

Hallitus hakee fokustaan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.