Nyt uskotaan suuruuteen

Lasse Kangas

Suomen yhteiskuntapolitiikassa nousee aina hallitsevaksi yksi idea kerrallaan ja siitä tulee aivan kuin ”valtionuskonto”, joka on ratkaisu kaikkeen.

Yksi esimerkki tästä oli usko yhteiskuntasuunnitteluun erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla. Suomessa oli valtakunnansuunnittelutoimisto, joka suunnitteli koko maata. Julkisen hallinnon kaikilla tasoilla suunniteltiin. Tehtiin pitkän ja keskipitkän tähtäyksen suunnitelmia (pts, kts) sekä vuosisuunnitelmia. Ylipäänsä kaikki yritettiin suunnitella. Hallintoon palkattiin tuhansia suunnittelusihteereitä ja heille päälliköitä.

Perusajatus oli oikea ja suunnittelu on välttämätöntä. Mutta ei tulevaisuutta voi pelkästään suunnitelmilla rakentaa. Aikanaan tämäkin oivallettiin.

Entä mikä on tämän ajan ”valtionuskonto”, jonka uskotaan ratkaisevan yhteiskunnan ongelmat ja ennen muuta säästävän julkisia varoja?

Se on usko suuruuteen.

Nykyajan ”valtionuskonto” on hiukan yllättävä ja kysymyksiä herättävä, sillä suuruutta on ihailtu ja siihen on uskottu ennenkin, mutta ei siitä ole yleensä mitään hyvää seurannut.

Joissakin piireissä suunniteltiin aikanaan Suur-Suomea ja toisen maailmansodan aikana se ehdittiin toteuttaakin. Siinä kävi huonosti.

Suur-Suomi -ideologia on kaukana historiassa eikä se liity nykyiseen ”valtionuskontoon”. Sen sijaan lääniuudistus 1990-luvulla oli yksi ensimmäisistä nykyajan suuruus-ideologiaan perustuvista ratkaisuista.

Vuonna 1997 siirryttiin suurlääneihin. Aiemman 12 sijaan maa jaettiin kuudeksi lääniksi. Keski-Suomesta tuli osa Länsi-Suomen lääniä, jonka maaherra ja lääninhallitus sijoitettiin Turkuun. Pian nähtiin, ettei suurlääneissä ollut mitään järkeä ja vuonna 2010 läänit lakkautettiin kokonaan. Tilalle on rakentunut hyvin sekava valtion aluehallinto ja vallan keskittyminen Helsinkiin.

Huonot kokemukset eivät ole horjuttaneet vallanpitäjien uskoa suuruuden autuaaksi tekevään voimaan.

Vuonna 2011 hallitus julisti aloittavansa suuren kuntauudistuksen. Ministerit puhuivat kuntien yhdistämisestä niin suuriksi, että ne kykenisivät järjestämään kaikki palvelut yksin. Kuntayhtymät olisivat tulevaisuudessa tarpeettomia hallintohimmeleitä. Se lähenteli jo suuruudenhulluutta.

Kuntauudistuksen epärealistisen lennokkaat tavoitteet eivät ole toteutuneet, mutta ei sekään ole uskoa suuruuteen horjuttanut. Sosiaali- ja terveyspalvelut yritetään nyt järjestää viiden suuralueen puitteisiin. Saa nähdä, mikä on lopputulos.

Suomi on pieni maa, joten täällä ei luonnollisesti ole kansanvälisen mittapuun mukaisia suukaupunkeja. Mutta maakuntakeskuksistakin halutaan nyt ”suurkaupunkeja” tekemällä niistä alueellisesti mahdollisimman laajoja.

Keski-Suomeen saataisiin Suur-Jyväskylä, kunhan siihen liitettäisiin kuusi maalaiskuntaa. Se merkitsisi paikallisen itsehallinnon loppua suuressa osassa Keski-Suomea ja seuraus olisi vääjäämättä julkisten palvelujen alasajo suurkaupungin maaseutualueilla.

Kirjoittaja on professori ja Keskisuomalaisen entinen toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.