Oman lääkkeen maistamisen tuska

Vuosikymmenet maakuntien toimintoja on keskitetty pääkaupunkiseudulle. On vakuuteltu, että valtion Helsinkiin tekemät investoinnit palvelevat ennen kaikkea koko maata.

Kuka on uskonut väittämää, että Helsinkiin pitkälti valtion varoin puuhattu Guggenheim-museo ei vain olisi pääkaupunkiseudun hanke, vaan uuden museon syntyminen heijastaisi onnea myös maakuntiin?

Eipä kukaan, ei sen enempää kuin valtion yltiöpäinen varojen kärräys Jyväskylään, minkä on väitetty tuovan onnea Pylkönmäen ja Pihlajavedenkin arkeen.

On päätetty hajasijoitusohjelmasta. Tällä silmänkääntötempulla maakunnat on pantu tappelemaan keskenään. Almuja on annettu ennen kaikkea omalle äänestysalueelle, kun hajasijoituspäätäntä on yleensä annettu kyseessä olevan toimialan ministerille. Tätä mahdollisuutta ministerit eivät ole jättäneet käyttämättä.

Istuin vuonna 2002 Kuhmoisten kunnanjohtaja Rauno Riihimäen työhuoneessa. Puhuimme keskittämisestä. Riihimäki kysyi: miten me paikataan Kuhmoisten 50 valtion työpaikan luisuminen 5 vuoden aikana ennen kaikkea Jyväskylään? Tämä kysymys avasi ainakin minun silmäni.

Kysymys kuuluu nyt, miten Keuruu paikkaa 10 vuodessa Jyväskylään menettämänsä runsaat 500 valtion työpaikkaa? Tämä on oravanpyörä.

Koko 2000-luku on menty Keski-Suomessa siinä uskossa, että kun veturia ruokkii ja kasvattaa, niin tämä ei synnytä elinvoimaa vain maakunnan keskukseen, vaan ennen kaikkea koko maakuntaan.

Maakuntaa on tyhjetty ja keskitetty maakuntakeskukseen. Valtion voimavarojen kärräämiseen Jyväskylään ei ole riittänyt ihan tavallinen selitys. On keksitty ja oivallettu, että jos voimavarat tuodaan Jyväskylään, niin silloinhan ne jaetaan Jyväskylästä koko maakuntaan.

Kertokaa nyt veturinkuljettajat, miten se Jyväskylän ilo ja onni on heijastunut maakunnan eri osiin? Miten valtion toimintojen alasajo ja siirto Jyväskylään elinvoimaistaa maakuntaa? Kertokaa edes yksi kunta Jyväskylän kehyskuntien ulkopuolelta, joka voi tunnustaa voimansa paremmin Jyväskylän imussa.

Me maakunnassa olemme huutaneet, ettette voi viedä meiltä palveluita, ette verotoimistoa, ette poliisia, Kelaa, TE-toimistoa, postia. Mitä te olette tehneet sen hädän kuultuanne?

Kuukausi sitten sain Helsingissä kuulla, että on maakunnan asia nostaa Jyväskylä taas jaloilleen. Aiemmin sama opin mukaan maakuntien on tuettava metropolialueen kehitystä Suomi-imagon nostamiseksi.

Olemme pitäneet ääntä palvelujemme puolesta. Katsokaa nyt, mitä Muuratsalon elinvoimaisen koulun lopettaminen merkitsee. Katsokaa, mitä merkitsee Keuruun varuskunnan alasajo.

Miten meidän Keuruulla tulisi suhtautua siihen, että Keuruun merkittävin työnantaja lopettaa ja investoi samaan aikaan Jyväskylään kertoen, ettei ole muuta vaihtoehtoa.

Täyttä järjettömyyttä Muuratsalossa, Kuokkalassa, Tikkakoskella. Jokohan oma lääke avaisi silmät ja toisi tietoisuuden, että on sitä arvokasta elämää muuallakin kuin vain ytimessä.

Ilari Kotimäki

kaupunginvaltuutettu

Keuruu

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Ennen tein pikkuhuollot autoon, nyt on toisin

Lyhyet

Lyhyet

Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen kotiin

Perussuomalaiset ja halpatyövoima

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Lasten hyvinvointi erilaistuu ja eriarvoistuu Suomessa

Outoa ja tahallista väärinymmärrystä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.