Omatunnontuskasta terveysuhaksi

Pääkirjoitustoimittaja Anita Kärki sivuaa Nimellä-kolumnissaan (30.7. KSML) oikeaa asiaa. Koronan torjunnassa on luotettava yksilön henkilökohtaisiin toimenpiteisiin, ja maalaisjärjen puitteissa.

Käsidesi, maskit ruuhkissa, turvaetäisyydet, humalajuopottelun välttäminen jne. pitää tulla osaksi normaalia arkea, ilman stressiä. Esimerkiksi koulujen sulkemisten on jo tutkitusti osoitettu olevan koronan ehkäisyssä hyödyttömiä, mutta muilta haitoiltaan mittavia.

Koronaan on opittava suhtautumaan osana elämää. Julkisuudessa rakennetaan mielikuvia, jotka ohjaavat ihmisiä syyllistämään itseään, jos läheinen tai asiakas hoitokodissa tai vanhustenhuollon yksikössä sattuu saaman taudin.

Samat mielikuvat ohjaavat julkisuuden syyttämään hoitajia ja omaisia taudin tartuttamisesta. Jos tautia seuraa menehtyminen, tilanne voi olla jälkeen jääville katastrofi. Toisen kuoleman aiheuttamisesta seuraava omantunnon tuska on valtava.

On ihme, kuinka hoitokotien hoitajat ovat selvinneet julkisesta ryöpytyksestä, että he olisivat tartuttaneet koronan asiakkailleen.

Vanhusten omaisille on mielikuviin rakennettu samanlainen syyllisyysloukku, joka johtaa kysymyksiin: ”Minäkö sen tartutin? Onko läheiseni kuolema minun syyni?”

Itsesyytökset ja julkinen syyllistäminen ovat useille vakava terveysuhka. Raju stressireaktio johtaa verenpainetautiin, lihavuuteen, masennukseen, mielialahäiriöihin, ja loppuun palamiseen. Pahimmillaan itsetuhoon!

Olen sitä mieltä, että kukaan ei tartuta Sars-CoV-2 virusta toiseen tahallaan. Asiasta käytävä positiivinen keskustelu olisi paikallaan, koska sillä voidaan etukäteen lieventää syyllisyyden taakkaa, jos läheinen, tai hoidettava taudin saa.

Myös tartunnan saamisen pelosta pitäisi vapautua, koska se lamaa pahimmillaan uhrinsa lähes yhtä pahasti kuin tauti.

Julkinen keskustelu voisi useammin viestiä toivoa eikä kuolleisuuslukuja.

Mauno Vanhala

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.