Onko se sinulta pois?

Olin lapseni päiväkodin joulujuhlissa, jossa rohkaisin mieleni ja aloin keskustella toisen äidin kanssa. Tämä äiti oli tullut Suomeen sotaa pakoon lastensa kanssa, mutta hänen miehensä oli jäänyt kotimaahan auttamaan ihmisiä siellä. Perhe on yrittänyt saada isää turvaan tänne, mutta useista hakemuksista huolimatta ei ole onnistunut.

Iloinen nauru kaikui toisesta huoneesta. Lapset tanssivat suomalaisten joululaulujen tahtiin meidän jutellessa. Kysyin naiselta, että onko heillä muita lapsia. Nainen vastasi, että neljä. Pienen tauon jälkeen hän lisäsi, että lapsia oli ollut seitsemän. Kolme heistä oli kuollut sodassa, yhden päivän aikana.

En keksinyt sanottavaa. Kyyneleet nousivat silmiini. Tilanne tuntui kummalliselta. Vaikka me istuimme siinä, kaksi äitiä, olimme eläneet niin erilaisen elämän.

Mietin, mitä tämä maa voi antaa ihmiselle, joka on menettänyt niin paljon. Hänellä ei ole täällä mitään tuttua, pelko rakkaiden kohtalosta kotimaassa aiheuttaa jatkuvaa huolta ja varmaan usein tuntee olevansa ulkopuolinen.

Lopulta sanoin, että saan olla kiitollinen, kun olen syntynyt maahan jossa on rauha. Tunsin itseni pieneksi ja sanat tuntuivat mitättömiltä. Olisin halunnut sanoa niin paljon enemmän.

Kun kävelimme joulujuhlien päätteeksi parkkipaikkaa kohti, nousivat mieleeni mielipiteet lehtien palstoilla. Ihmisten katkerat kommentit, kun rahaa syydetään pakolaisille, vaikka autettavia on omastakin takaa. Mutta onko se todella sinulta pois? Haluaisitko vaihtaa paikkaa esimerkiksi tämän naisen kanssa?

Kiitollista joulua kaikille ja voimia teille, joiden menetykset ovat niin suuria, että niitä ei käsitä.

ANNU SANKILAMPI teatterintekijä Jyväskylä