Opetuksessa annettava tilaa henkiselle kasvulle

Kauhajoen koulumiljöössä tapahtunut massamurha on karmaiseva osoitus siitä, minkälaiset mittasuhteet nuorten pahoinvointi on saavuttanut.

Pisa-tutkimusten menestyksen huumassa on jäänyt toisarvoiseksi kysymys siitä, minkälaisiin elämänarvoihin liittyvän henkisen perustan koulu kykenisi tarjoamaan.

Koulupsykologeja, -kuraattoreja ja terveydenhoitohenkilökuntaa tarvitaan varmasti lisää, mutta tärkeää ennalta ehkäisevää työtä on myös itse oppimisympäristön luominen henkistä hyvinvointia edistäväksi.

Säästöt sanelevat kouluratkaisut, kuten uuden Jyväskylän alueellakin on nähty ja koettu. Lasten ja nuorten hyvinvointi jää valitettavan usein toisarvoiseksi. Suuret koulukeskittymät eivät tarjoa tasapainoista ja turvallista kasvuympäristöä, kuten professori Lea Pulkkinen korostaa. Myös siirtymistä luokattomaan lukioon hän on arvostellut voimakkaasti.

Viime aikoina on puhuttu jo peruskoulunkin luokattomuudesta. On välttämätöntä katkaista se onneton suunta, jossa lasta yritetään johtaa entistä varhemmin kohti itsenäistymistä. Ei ole ihme, että myös lasten ja nuorten kansantaudiksi on tullut masennus, kun yhteisöllisyys karsitaan hänen ympäriltään. Perusturvallisuuden puute johtaa henkiseen juurettomuuteen, jonka seuraukset tuottavat vuosien myötä yhä uusia ongelmia. Vestigia terrent (jäljet pelottavat), näin voisi tilannetta luonnehtia ikuisella kielellä.

Kasvatustieteen selkeä lähtökohta on, että lapsen kehityksen perustana on turvallinen koulu- ja luokkayhteisö, oma ryhmä johon kuulua ja juurtua, ja samat aikuiset johtamassa ja opettamassa yli murrosiän.

Säästötoimenpiteet näihin perusasioihin kohdennettuna ovat äärimmäisen onnetonta politiikkaa.

Nettiaikakautemme lapset ja nuoret elävät psyykkisesti suojaamattomassa tilassa. Tunne, inhimillisen tuntemisen kyvyn kehittäminen ja vaaliminen on nyt kouluissamme äärimmäisen keskeinen kysymys. Sitä ei ratkaista vain ihmettelemällä koulukiusaamisen laajuutta, vaan asiaan on tartuttava vihdoinkin määrätietoisesti.

Kouluissa tarvitaan aineoppimisen rinnalle ja vastapainoksi henkiseen kasvuun liittyviä oppimisen muotoja.

Yhteyden luominen henkiseen minuuteen voi tapahtua monella tavalla, äidinkielen luovalla haltuunotolla ja luovalla kirjoittamisella, kaunokirjallisuuden ja runouden harrastamisella ja yleensä taideaineita lisäämällä. Mielestäni taideaineet-nimi voitaisiin korvata ja laajentaa siten, että puhuttaisiin henkisen kasvun ja luovuuden aineista. Niiden sisällöstä voitaisiin tehdä elävää ja monipuolista, aikamme haasteisiin tarttuvaa luovaa toimintaa. Niiden myötä lapsi ja nuori oppii saamaan yhteyden omaan henkiseen kasvualustaansa, luomaan terveen suhteen tunteisiinsa ja henkistä minuuttaan rakentaviin arvoihin.

JUKKA AMMONDT dosentti kuntavaaliehdokas (vihr.) Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.