Opiskelijat tarvitsevat taloudellisen tukensa

Näin näen -nimimerkki (Ksml 13.8.) oli Lyhyet-palstalla sitä mieltä, että opiskelijoilta pitäisi ottaa kaikki tuet pois ja antaa heille lainaa.

Mitenkäs työttömät toimeentulolla pärjäävät? Otetaanko heiltä pois tuet, koska suurin osa heistä ei edes tee mitään. Valinta ei ehkä ole omasta tahdosta mutta kuitenkin. Sen sijaan opiskelijat ovat kouluttautumassa ammattiin ja töihin päästyään tulevat maksamaan veroja.

En olisi ottamassa keneltäkään tukia pois - viimeisenä opiskelijoilta. Päinvastoin nostaisin opiskelijoiden tuet samalle tasolle millä toimeentulotuki ja kelalta saatavat etuudet ovat "normaalilla" ihmisellä. Lainan voisi ottaa kokonaan pois käytöstä.

Itse jouduin opiskellessa ottamaan opintolainaa, mikä ei ollut mukavaa, koska 6 000 euroa lainaa opiskelujen jälkeen ei ole mukava asia, varsinkaan kun en valmistunut. Nyt omaan lainan, jota en pahemmin pysty makselemaan toimeentulolla.

Sanon vain, että saa Näin näen, muut kansalaiset ja päättäjät miettiä, kuinka tarpeellisia mitkäkin tuet ovat, ja mitä tarvittaisiin lisää.

VILLE AHONEN Jyväskylä

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Ei auta pelkkä raha ja mitoitus

Numerot kertovat aina ihmisistä, kokoomus

Ken on syyllisin?

Vähäpäästöiseen liikenteeseen Jyväskylässä ja Keski-Suomessa

Lyhyet

Lyhyet

Enää ei kyläillä naapurissa

Maksuväline- petosta ei todettu

Ellun Kanoilta ei juuri osteta

Kyllön terveysaseman asiakaspalvelu ei toimi

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.