Osuuskauppaa vankistaa kestävä kehitys

Osuuskauppaliike on tehnyt virkistävän talousavauksen tämän kansallisen lamaannuksen elvyttämiseksi, alentamalla elintarvikkeiden hintoja. Kampanja johtaa todelliseen kilpailuun kolmen suuren kesken ja se on hyvä asia kuluttajan kannalta

Osuustoiminta-ajatus levisi Suomessa nopeasti 1900-luvun alussa. Siihen johti sen ajan kauppiaiden ylläpitämä mieletön hintataso. Aina löytyy kuitenkin vastavoima ja se löytyi osuuskauppa aatteesta. Ensimmäiset Suomessa aloittaneet osuuskaupat ovat Turussa vuonna 1901 perustettu Vähäväkisten Osuusliike ja Tampereella puuvillatehtaan osuuskauppa, joka avasi ovensa syyskuussa 1900.

Jyväskylässä aloitti sata vuotta sitten Osuuskauppa Keskimaan edeltäjä. Koko valtakunnassa S- ryhmän aloittama hintakampanja on muistutus siitä, että hintavakautta jatkuvasti ylläpitänyt aate ja toiminta on Keski-Suomessa kestänyt jo sata vuotta. Emme ole osuuskauppa- aatetta vuosien varrella erityisesti huomanneet arvostaa. Mutta mikä muu aate on ollut näin kestävällä pohjalla yli sata vuotta?

Ajankohtainen hintakampanja tulee oikeaan aikaan ja voi sanoa, että S- ryhmä omalta osaltaan ylläpitää hyvinvointia aikana jolloin eläkkeitä alennetaan ja taantumasta johtuen palkatkaan ei sanottavasti nouse. Vähin äänin osuuskauppa näyttää käytännössä kestävän yhteiskuntavastuunsa.

Osuuskauppa Keskimaa täytti sata vuotta ja juhlavuotena meidän asiakkaiden on hyvä huomata, että se on onnistunut tehtävässään.

Esko Järvenpää

edustajiston jäsen

Jämsä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Helppo ja hyvä teko

Hallituskolmikon tarjoamat vastaukset eivät vakuuta

Ystävien merkitys

Mikä kuntapäättäjiä oikein vaivaa?

Lyhyet 15.7.

Lyhyet 15.7.

Syrjäytyminen juurihoitoon

Hyönteiskato voi iskeä ihmiskuntaan todella nopeasti

Rakkaan läheisen lähtö on aina iso muutos

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.