Pakkokarkotukset on lopetettava heti

Maanantaina 27.3. oli Jyväskylän valtuuston katsomossa viisihenkinen irakilaisperhe, joka on juuri saanut kielteisen päätöksen turvapaikasta. Jyväskylä tarjoaa heille kyseisen viikon jälkeen korkeintaan Kankitien päihdeongelmaisten yömajaa, valtio pakkokarkoittamista.

Vanhin lapsista on 12, nuorin Suomessa syntynyt. Lapset ovat käyneet koulua täällä ja puhuvat suomea.

Tämä tapahtuu juuri nyt Jyväskylässä.

Perheen isä on toiminut poliisina Irakissa, ja sen vuoksi perhettä on uhattu useita kertoja. Paluu Irakiin uhkaa koko perheen henkeä. He pelkäävät pakkopalautusta syystä, sillä edellisen viikon maanantaina poliisi haki nuoren miehen yllättäen samaisesta Salmirannan vastaanottokeskuksesta. Mies palautettiin Baghdadiin, jossa hän nyt piileskelee kellarissa peläten henkensä edestä.

Hän on pitkälle koulutettu tilastotieteilijä.

Jyväskylä on kansainvälinen yliopistokaupunki, sivistyskaupunki. Silti juuri nyt, vuonna 2017 ihmiset painuvat täällä maan alle, pakenevat poliiseja, heitä haetaan raidoitettuna ja pakkopalautetaan maihin joissa he ovat vaarassa.

Esitin valtuustossa, että Jyväskylä kieltää pakkopalautukset alueeltaan. Tiedän, että siihen Jyväskylällä ei ole tällä hetkellä laillista oikeutta.

Sen sijaan valtiolla on laillinen oikeus pitää Jyväskylän kuntalaisia kauhun vallassa: näillä nyt palautettavilla on aiemmin turvapaikan saaneita kohtalotovereita. He ovat jyväskyläläisiä, jotka ovat jotkut jopa vuosikymmeniä tehneet töitä ja maksaneet veronsa.

He ovat kuntalaisia, jotka seuraavat meidän kantasuomalaisten kanssa typertyneinä palautuksia ja yrittävät kannatella pelkääviä ystäviään, samalla kun tukevat konfliktialueella olevia sukulaisiaan.

Näinkö me kohtelemme asukkaitamme? Näinkö me rakennamme Jyväskylän imagoa?

Irma Hirsjärvi

kaupunginvaltuutettu (vas.)

kuntavaaliehdokas

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Nelostien siirto loi liikennesumpun

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Puun käyttö turvaa metsien hiilensidonnan

Tarvitsemme nopeat yhteydet

Lyhyet

Hoitajamitoitus-vääristelyä

Lyseo käräjäoikeuden kodiksi

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.