Palkka-ale kaikille

Ekonomisti Anne Brunila kertoi Ylen haastattelussa, että johtajien olisi hyvä osallistua palkan alennustalkoisiin. Hän kertoi, että johtajien palkoilla ei sinänsä ole vaikutusta yritysten kannattavuuteen, koska johtavat ovat niin pieni ryhmä, mutta moraalisista syistä olisi heidänkin hyvä osallistua.

Arkkipiispa Kari Mäkinen kertoi Ylen uutisille, että hyvätuloisten olisi hyvä osallistua ko. talkoisiin, mutta verotus olisi paras tapa, koska osallistuminen ja auttaminen eivät saisi olla hyvän tahdon varassa. Samoin perusteli kansanedustaja Eero Heinäluoma myös Ylen ohjelmassa. Kansanedustaja Lauri Ihalainen kertoi Talouselämän haastattelussa, että tuotantomme on kilpailukykyinen, mutta puuttuu hyviä vientituotteita.

Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto oli sitä mieltä, että palkkatasolla olisi hyvin vähän vaikutusta vientituotteiden kilpailukykyyn. Hän käytti esimerkkinä paperiteollisuutta, jossa palkkojen osuus olisi alle 4 prosenttia.

EK kehotti kirjeessään johtajia alentamaan palkkaansa tai antamaan osan hyväntekeväisyyteen. Mitä tämä kertoo päättäjien kansan- ja tuotantotalouden ymmärtämisestä?

Kaikki edellä olevat lausumat kertovat pelottavalla tavalla, että maamme tärkeimmät päättäjät eivät tunne kansan- ja tuotantotalouden perusasioita.

Vientituotteiden ja tuontia korvaavien tuotteiden kilpailukykyä eivät paranna veronkorotukset ja lahjoitukset. Vaurautta syntyy vain viennistä ja tuontia korvaavasta tuotannosta, ei veroista.

Ammattiliiton johtaja ei huomaa, että paperitehtaan raaka-aineiden ja valmistuskoneistojen hinnat muodostuvat myös palkoista ja veroista. Kun koko valmistusketju mennään läpi ja paperipaalit nostetaan laivaan, niissä on vain palkkakustannuksia pääomakuluja ja veroja. Kaikkien vientituotteiden hinnat koostuvat vain palkoista sosiaalikuluineen (n. 62 %) pääomakuluista (n. 22 %) ja veroista (n. 16%).

Niin johtajien kuin työntekijöiden palkat ovat kilpailukyvyn tärkein tekijä. Johtajia on enemmän kuin ahtaajia tai muita pieniä avainryhmiä. Miksi johtajien palkoilla ei olisi merkitystä, mutta näiden avainryhmien palkoilla on? Johtajien palkanalennukset on sovittava samoin kuin työntekijöidenkin. Alennusten on aidosti näyttävä yritysten palkkakuorman keventymisenä kilpailukyvyn parantamiseksi.

Palkan alennusten on koskettava kaikkia aloja, koska kansantalouden kannalta me kaikki toimimme vientialoilla. Hallituksen tehtävä on köyhyyden oikeudenmukainen jakaminen. Köyhyyden jakamisessa auttavat veronkorotukset. Kun alentuneiden kulujen seurauksena vienti lähtee vetämään ja tuontia korvaava tuotanto elpyy, voidaan veroja alentaa ja leikkauksista luopua.

Eero Mäntylä

Di, tuotantotalous

Jyväskylä

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Ellun Kanoilta ei juuri osteta

Kyllön terveysaseman asiakaspalvelu ei toimi

Lyhyet

Lyhyet

Olisiko vanhusasian- valtuutetun aika?

Perustulo- kokeilu oli tiedevilppiä

Maksuväline- petosta ei todettu

Luetko sinä? No, mutta miksi et?

Lyhyet

Jyväskylä valvoo yhdenvertaisesti omaa ja yksityistä palvelutuotantoa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.