Palvelu ja laskutus eivät tasapainossa

Kävin 1.1.11 kutsuttuna sairaalassa röntgenkuvassa ja lääkärin vastaanotolla. Kyseessä lonkkaleikkauksen 3-vuotistarkastus.

Röntgen meni minuutilleen aikataulun mukaisesti, palvelu kiitettävää, mutta vastaanotolla olikin jo toinen juttu. Sovittu aika oli ja meni, pääsin yli puolitoista tuntia myöhässä lääkärin luo. Hoitaja vasta silloin ilmoitti, että anteeksi ollaan myöhässä. Olisi voinut vaikka kahvilla käydä, jos tieto olisi tullut. Vallan hiljaista aulassa oli. Eli ruuhkasta ei ollut kysymys.

Varsin hätäinen ja pikainen tarkistus. Lääkäri ei joutanut kuuntelemaan tarinaa hermosärystä. "Se johtuu selästä. Näkemiin." Lasku tuli, 27,40 euroa. Eräpäivä 1.12. Ihmetytti lause: Eräpäivän jälkeen lasku siirtyy Intrum Justitia Oy:n perittäväksi ja oli vielä maininta laskun ulosottokelpoisuudesta, vaikka kyseessä oli tavallinen lasku, ei karhu.

(Röntgen 5 minuuttia, lääkäri 5 minuuttia.) Kukaan ei kysynyt, mitä minun aikani maksaa! Jouduin soittamaan kolme puhelua ja perumaan yhden tapaamisen, toisen siirtämään lääkärin myöhässä olon vuoksi.

Muuten Kyllössä tyttäreni joutui saman ajan odottamaan, sitten tultiin sanomaan, että lääkäri on sairastunut. Saattajana ollut äiti joutui olemaan yli kaksi tuntia työstä pois. Lääkäri oli vain kävellyt odottavien ohi itse sairastamaan. Olisiko yhtään palveluissa korjattavaa?

RISTO URRIO Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Itsenäisyys ja sen keskeiset kriteerit

City-sähköauto ja Keski-Suomen olot

Aalto-puisto yhdistäisi luonnon ja kulttuurin

Lyhyet

Lyhyet

Haloo hallitus ja eduskunta! Tarvitsette kunnon terapeuttia!

Paremmin sujuvaa Linkki-VIP-palvelua

Migri ja ihmisyys

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.