Palvelualoite ei kuulu markkinatalouteen

Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 9.12. 2013 Jaakko Selinin ja kokoomuksen esityksen palvelualoitteen kokeilemisesta Jyväskylässä missä tahansa kaupungin omassa palvelutuotannossa. Kysymys on pohjimmiltaan oman tuotannon ulkoistamisesta.

Palvelualoitteen toimivuudesta on erittäin vaihtelevia kokemuksia mm. Ruotsista (utmaningsrätt) ja Britanniasta (Right to Challenge, Compulsory Competitive Tendering). Suomessa Jyväskylä olisi ensimmäinen kunta, joka kokeilisi palvelualoitetta kaikessa toiminnassaan, myös ydintoiminnoissaan, kuten vaikkapa terveydenhoidossa ja sosiaalitoimessa.

Toimisiko palvelualoite yksityisellä puolella? Vastaus on yksiselitteisesti: ei toimi. Yksityiset yritykset ulkoistavat muita kuin ydintoimintojaan. Tyypillisiä alueita ovat esimerkiksi kiinteistönhoito ja -omistaminen, it- ja puhelinpalvelut.

Yrityksen kilpailuaseman kannalta keskeiset ydintoiminnat eivät kuulu ulkoistettaviin toimintoihin. Toinen palvelualoitekokeilun olennainen ero yksityisen puolen käytäntöihin on se, että yrityksen harkitessa eri ulkoistamisvaihtoehtoja sillä on aina itsellään aloiteoikeus. Ei suinkaan myyjä määrää, milloin ja miten tietyt toiminnot asetetaan kilpailtavaksi!

Yksi keskeinen ongelma palvelualoitteessa on sen vaatimat kilpailutusresurssit. Osana talouden tasapainottamista on aloitettu kaupungin merkittävä johtamiskerrosten ja hallinnon tehostaminen.

Miksi nyt toimittaisiin tuota keskeisen tärkeää tavoitetta vastaan? Ei ole mitään syytä käynnistää ulkopuolisten ja enemmän tai vähemmän satunnaisten palvelualoitteiden käsittelyä, mikä merkittävästi työllistää kaupungin hallintoa.

Hyvin keskeinen asia kuntalaisten kannalta on sosiaali- ja terveystoimen yhdistäminen järkevällä tavalla erikoissairaanhoitoon. Tämähän liittyy olennaisesti valtakunnan tasolla valmisteltavaan sote-uudistukseen.

Kuinka voidaan pitkäjänteisesti toteuttaa vaikkapa tuota sote-integraatiota tai määritellä suunniteltuihin monipalvelupisteisiin mielekkäät terveyspalvelut, jos osia tuosta palvelusta voitaisiin koko ajan ”haastaa” palvelualoitteella?

Palvelualoite on kaupunginhallituksen esittelytekstissä taitavasti muotoiltu ”yrittäjien ja kaupungin välisen vuoropuheluksi ja innovatiivisten hankintojen edistämiseksi”.

Olen toiminut pitkään ulkoistamisbusineksessa yksityisellä puolella. Yrityksellä ei ole varaa moiseen vuorovaikutukseen eikä se voi ”jakaa” ideoitaan vapaasti asiakkaidensa kanssa. Yritys voi toki tarjota oman vaihtoehtonsa ostajan harkittavaksi – mutta vasta sitten, kun kilpailu oikeasti käynnistyy, yrityksen kannattaa panostaa niukkoja resurssejaan, voittaakseen kilpailun.

Palvelualoite tullee valtuuston käsittelyyn 27.1. Silloin valtuutettujen on vielä kerran harkittava vakavasti palvelualoitteen kokeilua.

On aivan turha puuhastella kuntaliitosten tai nyt esitettävien palvelualoitteiden kanssa. Kaupungin taloudellinen tilanne on niin vakava, että kaikki panokset on suunnattava tuottavuuden ja talouden parantamiseen ja toisaalta sosiaali- ja terveystoimintojen järkeistämiseen.

Vesa Kupari

kaupunginvaltuutettu

taloustoimikunnan jäsen (vas.)

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Kaupunkipyörät ovat osa joukkoliikennettä

Avoimen väylä yliopistoon uhkaa maksutonta koulutusta

Luonnonkukkia Jyväskylän viheralueille

Lyhyet

Britannian pääministeri kokeilee rajoja

Ihmisen erityislaatu, onko sitä?

Lyhyet

Hallitus hakee fokustaan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.