Palvelujen maksajat ehtyvä luonnonvara

Keski-Suomen Yrittäjien, Kauppakamarin ja Elinkeinoelämän Keskusliitno järjestmän tilaisuuden (18.9.) alustukset antoivat selkeän kuvan kansantaloutemme kehityssuunnasta ja erityisesti yritystoiminnan ja kuntien suhteista.

Alustuksissa tuli esille yrittäjien huoli kuntien heikkenevästä taloustilanteesta. Ratkaisuja sen korjaamiseksi ei näytä syntyvän. Kehityssuunta on jopa uhkana terveelle elinkeinoelämälle. EK:n mukaan kuntarakenne on johtanut siihen, että maankäyttö, asuminen ja liikenne eivät muodosta järkevää kokonaisuutta.

Yrityksen sijaintipäätökseen vaikuttaa yrittäjän odotusten lisäksi alueen erityispiirteet kuten ikärakenne, markkinoiden koko ja kilpailutilanne. Tärkeää on myös alueen resurssit, osaava työvoima, logistiset olosuhteet, oppilaitosten läheisyys sekä tontti-, asunto- ja toimitilatarjonta.

Keskeistä on kunnan johdon kyky tunnistaa yritysten tarpeita ja tulevaisuuden menestystekijöitä. Yrittäjyyden edistäminen on pitkäjänteistä toimintaa. Yrittäjähenkisyydellä ja jopa yksittäisillä kunnan johtavilla virkamiehillä ja päättäjillä voi olla suuri merkitys elinkeinoelämän vahvistamisessa.

Jyväskylä ei sittenkään ole niin vetovoimainen kaupunki, kuin mitä kaupunginjohto on vakuuttanut. Johto ei näytä olevan ajan tasalla.

Kauppakamarin yritysjohtajille suunnattu kysely toi ilmi huolestuttavan käsityksen, että kuntapäättäjät, johtavat virkamiehet ja poliitikot ovat usein liikkeellä omien lähtökohtiensa ja odotustensa toteuttamiseksi. Oma etu ohittaa usein oikean ratkaisun.

Kyselyn mukaan suurta haittaa kuntarakenteen järkeistämiselle aiheuttaa kuntatyöntekijöiden viiden vuoden työsuhdeturva, joka vesittää rakenteiden muutoksiin ja tehostamiseen tähtäävät toimenpiteet.

Onko tämä tulkittava signaaliksi, että tulevaisuudessa kunnallisen työsuhteen ehtojen muuttaminen muiden vastaavien alojen tasolle voisi olla yksi tae kunnallisten työpaikkojen säilymiselle?

Pk-yritykset muodostavat kunnan taloudellisen selkärangan ja nuoret ovat Jyväskylän voimavara. Kaupungin elinkeinostrategian päivittäminen yhdessä elinkeinoelämän kanssa on ajankohtaista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Masennuseläkkeet ovat kestämättömällä tasolla

Psyyken lääkintä on viimeinen keino

Lyhyet

LyhyetKesätapahtumat kiertoon, rallit Seinäjoelle, tangomarkkinat tänne.Ja Ailamarista kuningatarEn ole koskaan syönyt pizzaa tahi hampurilaista, en ole somessa, mutta pärjäilen. Sh, kun olen vältän näitä.

Kaupunki ei välitä melusaasteesta

Lyhyet

Avoin kirjeeni kansanedustajille

Kansallisarkisto, sotiemme historian tutkimus ja SS-olettamukset

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.