Palvelujen ovet auki samaan aikaan

Viitasaaren poliisin palvelut ovat asiointia varten avoinna maanantaisin kolme tuntia. Rakennuksen samassa rapussa toimiva verotoimisto palvelee asiakkaitaan saman ajan mutta tiistaisin.

Viitasaari on Keski-Suomen laajin kunta pinta-alaltaan. Suovanlahdelta keskustaan kertyy 40 kilometriä ja Keiteleenpohjasta 35 kilometriä, kun tuota juomavettä on runsaasti – Viitasaaren alue on vesistön pirstoma.

Matkat asiointiin Viitasaaren keskustaan vievät runsaasti aikaa ja kasvattavat kustannuksia.

Ehdotan, että aluehallintoviranomainen tai vastaava toimivaltainen henkilö neuvottelee kyseiset viranomaiset palvelemaan asiakkaitaan samana päivänä ja samaan kellonaikaan.

Tämä voisi tapahtua ennen juhannusta, koska jäätie on jo sulanut.

Lauri Peltomaa

Viitasaari

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.