Paperittomien aiheuttamat kustannukset huomattavia

Vasemmistoliiton paikallispoliitikot ovat vaatineet mielipidesivulla (KSML 26.5.) puhumaan totta ”paperittomien” eli laittomasti maassa olevien terveydenhuollon kustannuksista. He eivät itse tähän kyenneet, mutta korjaan mielelläni asian.

Ensinnäkin, Helsingin kaupungin vuosittainen kustannusarvio laittomien laajennetusta hoidosta on tällä hetkellä 1,2 miljoonaa euroa. Alkuperäinen valtuustokäsittelyn yhteydessä esitetty summa oli 700 000 euroa, mutta se on sittemmin noussut. Toisaalta tämäkin summa on hyvin epävarma. Siinä ei esimerkiksi lainkaan huomioida erikoissairaanhoidon kuluja, vaikka suurin osa kustannuksista syntyy sieltä.

Esimerkiksi yhden vastustuskykyisen tuberkuloosin hoitaminen maksaa pelkkien hoitokulujen osalta jopa 450 000 euroa. Kyse ei ole pikkurahasta.

Toiseksi, Helsingin kaupungin summat on laskettu olettaen, että laittomasti maassa olevia on ainoastaan 1 500. Tämä lukumäärä on ristiriidassa useiden muiden arvioiden suhteen. Näyttää siltä, että aina kun on puhe laittomasti maassa olevien aiheuttamista kustannuksista, henkilöiden lukumäärä yllättäen laskee.

Kolmanneksi, missään kustannusarvioissa ei ole huomioitu sitä, että laajennettu sosiaali- ja terveydenhuolto väistämättä lisää sen käyttöä ja houkuttelee ihmisiä kokeilemaan onneaan turvapaikkaprosessissa.

Yksi keskeinen ja tunnustettu ongelma eurooppalaisessa turvapaikkajärjestelmässä on se, että siitä on tullut elintasosiirtolaisuuden kanava, jollaiseksi sitä ei ole aikanaan tarkoitettu. Tämä rapauttaa tehokkaasti kansalaisten luottamusta turvapaikkajärjestelmään.

Aivan samoin suomalainen laaja sosiaaliturva, löysä oleskelulupa- ja perheenyhdistämispolitiikka sekä kyvyttömyys palauttaa kielteisen suojelupäätöksen saaneita houkuttelevat maahan turvapaikanhakijoita ja onnenonkijoita.

Helsinki jakaa laittomasti maassa oleville lisäksi maksusitoumuksia, käteistä rahaa ja matkakortteja. Nämäkin maksavat vuosittain moninkertaisesti enemmän kuin se summa, minkä kaupunki on laskenut kuluvan terveydenhuollon laajentamiseen.

Kaikki toimenpiteet, jotka madaltavat eroa laillisen ja laittoman maassa oleskelun välillä, ovat ongelmallisia.

Neljänneksi, toisin kuin vasemmistoliiton edustajat väittivät, ”yleisen terveydenhuoltomme” ei tule suojella ”kaikkia”. Sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmämme kustantavat suomalaiset veronmaksajat. Sen ei tule – eikä se mitenkään taloudellisesti voi – suojella kaikkia niitä, jotka maamme rajojen sisäpuolelle sattuvat pääsemään.

Viidenneksi, jo tällä hetkellä Suomessa hoidetaan kaikki kiireellistä hoitoa tarvitsevat, myös laittomasti maassa olevat. Nyt kuitenkin oikeus halutaan laajentaa myös niin sanottuun välttämättömään hoitoon – eli käytännössä minkä tahansa sairauden tai vaivan hoitamiseen – samaan aikaan kun palveluita heikennetään monilta suomalaisilta. Tämä on epäoikeudenmukaista ja talou­dellisesti kohtuutonta.

Jussi Halla-aho

puheenjohtaja

Perussuomalaiset rp.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Äänestäjien tahdosta viis

Tourujoen luontopolku ei ole mikään jätepiste

Lyhyet

Ydinvoima turvallista

Veronmaksajana saa ihmetellä Uuraisten valokuitupäätöksiä

Lyhyet

Helppo ja hyvä teko

Hallituskolmikon tarjoamat vastaukset eivät vakuuta

Ystävien merkitys

Mikä kuntapäättäjiä oikein vaivaa?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.