Pekkarinen ei anteeksi pyytele kuten nöyristelevä Stubb

Toimittaja Ilkka Hartio päätteli (Ksml 2.12.) Alexander Stubbin seuraavan Mauri Pekkarisen jalanjälkiä. Lakia esittelevä Ministeri valehtelee eduskunnalle ja johtaa sitä harhaan omien poliittisten pyrkimystensä takia. Siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuivatkin.

Tiedän Pekkarisella olleen oikeat tiedot käytettävissään kuten todennäköisesti Stubbillakin. Olinhan Lapin Kullankaivajain Liiton hallituksen jäsenenä osallisena useissa tapaamisissa ministerin kanssa, joissa näitä asioita käsiteltiin.

Valitettavasti Pekkarisella oli omat motiivinsa syrjivän ja vihamielisen tiedon levittämiseen ammattikullankaivajista ja kullankaivusta.

Tein kantelun oikeuskanslerille Pekkarisen täysistunnossa esittämistä väitteistä, koska näillä väitteillä minulta sosialisoitiin korvauksetta kaivospiirit, elinkeino sekä ammatti ja koti. Neljä ”valhetta”, Stubbilla yksi.

Pekkarinen yritti kiemurrella irti ministerivastuustaan milloin väittämällä esiintyneensä tavallisena kansanedustajana, milloin tarkoittaneensa toista jne. Stubb sen sijaan nöyristeli ja on jo viikon selkä kumarassa pyydellyt anteeksi toisin kuin Pekkarinen joka ei anteeksi pyytele. Päinvastoin.

Hävittyään vaalit ja jouduttuaan oppositioon Pekkarinen Yle TV 1:n Ykkösaamussa 23. 2. 2013 minuutissa pyyhki takapuolta oikeuskanslerin moitteilla ja jatkoi väitteitään, joista oli jo saanut moitteet.

Kirjoitin uudestaan oikeuskanslerille ja kysyin eikö hän ollut toimittanut ratkaisuaan okv 449 1 2011 Pekkariselle, sillä normaali arkitodellisuudesta vieraantumaton eläväinen ottaisi opikseen ja eikä enää jatkaisi näiden väitteiden julkista esittämistä. Oikeuskansleri vastasi, että tavallinen kansanedustaja ilman ministerivastuuta saa puhua mitä haluaa.

Hallintoalamaisena tämä tieto on karmaiseva. Kansanedustajat saavat puhua mitä haluavat ilman vastuuta sanoistaan. Vain ministerin tulisi pyrkiä totuuteen, muuten kiinni jäädessään pahimpana ja pelottavimpana rangaistuksena voi saada oikeuskanslerin moitteet tai joutua eroamaan menettäen valtansa.

Eikä Pekkarinen ollut hallituksensa ainoa ongelmallisia väitteitä levittänyt ministeri. Lehtomäki jakoi samaa mantraa kuin Pekkarinen pienimuotoisen koneellisen kullankaivun jatkumisesta Lemmenjoella.

Häntä ei ole moitittu väitteistään, ainoastaan vahingossa ennenaikaisesti annetusta asenteellisesta lehdistötiedotteesta, jossa kertoo näkemästään Lemmenjoella ennen kuin oli siellä edes käynyt. Silloinkin moittijoina olivat vääryyttä kokeneet kullankaivajat.

Ministerien ja kansanedustajien vallitseva maan tapa on kokemuksiini perustuen suoltaa enemmän ja vähemmän muunneltua totuutta vailla vastuuta tai huolta huomisesta.

Mika Telilä

kullankaivaja

Lemmenjoki

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Jätemaksu peritään moneen kertaan

Ilmastoasiat pöydälle, nyt!

Lyhyet

Tulevaisuuden työelämä kaipaa ”sosiaalisia nörttejä”

Lyhyet

Lyhyet 20.6.

Lyhyet 20.6.

Naisille jaetaan jatkuvasti pukeutumis- ja käytösohjeita

Työpaikalla kiusaamista ei pidä sietää

Lyhyet 19.6.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.