Pekkarinen ja pankkiunioni

Mauri Pekkarinen (kesk.) vastasi räväkkään tyyliinsä (Ksml 2.1.2015) kommenttiini (Ksml 29.12. 2014) Lasse Kankaan pankkiunionikirjoituksesta (Ksml 17.12.). Arvostamani kansanedustajakollega Pekkarinen tuo toki esille monia kiistattomia faktoja EU:n pankkiunionista ja sen kriisinratkaisumekanismista. Näitä ovat muun muassa kriisipankkien pelastamisessa käytettävä maksatusjärjestys sekä se, että siirtymäkausi kohti yhteistä kriisinratkaisurahastoa alkaa vuoden 2016 alusta.

Melkoista liioittelua kokeneelta Pekkariselta on silti väittää, että pihtiputaalaisten pankkien asiakkaiden talletukset olisivat vuoden päästä suuressa vaarassa.

Kriisirahastokin realisoituisi vasta kun kaikki muut pankkiunioniin kuuluvat toimet olisivat jo hyödynnetty. Niihin kuuluvat yhteinen pankkivalvonta, rahoituslaitosten tukemiseen käytetyt ennakolliset toimet sekä uudelleenjärjesteltävään kriisipankkiin sovellettava tiukka sijoittajavastuu.

Lisäksi yhteisiä eurooppalaisilta pankeilta kerättyjä kriisinratkaisurahaston varoja käytettäisiin aina tapauskohtaisesti ja tiukoilla ehdoilla, joita myös Suomi olisi päättäjiensä johdolla asettamassa.

Yhteistä kriisinratkaisurahastoa silti tarvitaan, sillä se mahdollistaa pankkikriisien tehokkaan hoitamisen kaikissa oloissa. Se perustuu viimekädessä pankkien keskinäiselle vastuulle ja vähentää painetta jäsenvaltioiden yhteisvastuullisiin toimiin. Niinpä nykyinen hallitus on katsonut, että Suomen on ollut sitä järkevä tukea.

Keskustan kanta pankkiunioniin ja erityisesti kriisiratkaisumekanismiin kuuluvaan kriisinratkaisurahastoon on vieläkin hieman epäselvä. Kuten Pekkarinen totesi, puolueen edustajat vastustivat yhteiseen kriisinratkaisurahastoon siirtymistä vielä kesällä, mutta 5.12. täysistunnon luottamusäänestyksessä koko keskusta äänesti jostain syystä tyhjää. Tätä faktaa ei edes Pekkarinen pysty kumoamaan. Mielenmuutosta näin isossa asiassa on vaikea selittää pelkällä tosiasioiden tunnustamisella.

Olisiko korkea kansansuosio ja keväällä mahdollisesti odottava hallitusvastuu saanut keskustan tässäkin asiassa järkilinjoille? Vastaavanlaista maltillistumista kun on jo tapahtunut monessa asiassa, viimeksi puheenjohtaja Sipilän puheissa kasvurahastonsa koosta sekä säästölistojen tarpeellisuudesta.

Pidän myös erikoisena Pekkarisen syytöstä siitä, ettei hallitus ole informoinut asianmukaisesti eduskuntaa kriisinratkaisurahastoon liittyvistä neuvotteluista. Jos tämä pitää paikkansa, olisi kyseessä ollut vakava perustuslaillinen ongelma. Erityisen vaikeaa tätä väitettä on uskoa kriisinratkaisurahastoa keskeisesti käsitelleen talousvaliokunnan osalta, jonka puheenjohtajana itse Pekkarinen toimii.

Sinuhe Wallinheimo

kansanedustaja (kok.)

Jyväskylä

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Keski-Suomi on elinvoimainen

Kestävyyttä metsä- politiikkaan!

Liikennepalvelulaki toi uusia mahdollisuuksia maaseudulle

Lyhyet

Lyhyet

Ihmiset valittavat aivan turhasta

Vero- vapaus ja synnytys

Lyhyet

Lyhyet

Katoilta pudotettavan lumen käsittelyyn on vaihtoehto

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.