Perhe yhteiskunnan juuri ja voimavara

Kun juuret saavat ravintoa, seuraa siitä koko puun tai kasvin kasvu ja hyvinvointi. Näin voisi sanoa perheistä, joka on yhteiskunnan perusyksikkö. Tulevan eduskunnan ja hallituksen tulisi huomioida niukkuutta jaettaessaan tämä perusasia. Silloin katsotaan tulevaisuuteen ja koko yhteiskunnan hyvinvointiin.

Nuoret lapsiperheet ovat tässä taloustilanteessa lähes mahdottoman edessä, yksinhuoltajista puhumattakaan. On työttömyyttä, lomautuksia ja usein ylisuuri lainataakka.

Suomi on pahasti velkaantunut, eivätkä kaikki synny kultalusikka suussa. Julkishallinnon velkasuhteessa kansantuotteeseen on ylittämässä EU:ssa määritellyn ylivelkaantumisen 60 prosentin rajan.

Julkisen sektorin velka nousi kymmenessä vuodessa 64,8 miljardista eurosta 110,4 miljardiin euroon vuoteen 2014 mennessä. Kotitalouksien velka on kasvanut samassa ajassa 127,5 miljardiin euroon. Velan suhde käytettävissä oleviin tuloihin on noussut 78 prosentista 120 prosenttiin. Hälyttäviä lukuja! Tämä taloustilanne on Euroopan laajuinen.

KD:n yksi teesi on vahvasti luoda parempaa perhepolitiikkaa kestävien arvojen pohjalta. Ei eristää eikä lamauttaa, vaan elvyttää ja ennaltaehkäistä. Tahdomme luoda perheystävällisen yhteiskunnan. Lähiyhteisöjen vahvistaminen edellyttää yhteistä tahtoa ja toisista välittämisen kulttuuria sekä aktiivista kansalaisyhteiskuntaa.

Tahdomme suunnata palveluja perheiden tarpeisiin ja tukeen erityisesti kasvatustyössä. Perheillä tulee olla valinnanvapaus päättää, miten lastenhoidontuet jaetaan vanhempien kesken. Tämä kaikki johtaa parempaan jaksamiseen työelämässä ja arjen rutiinien pyörittämisessä.

Kyösti Kytöjoki

kansanedustajaehdokas (kd.)

Konnevesi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Kansanedustaja Kotiahon harhainen identiteettipolitiikka

Puolustan oikeutta – ja lakien mukaan

Vaihtoehtoja tarvitaan

Vaajakoski nyt täysi sumppu

Syyttäjälaitoksemme rämpii vakavassa kriisissä

Perussuomalaisuus on uhka huumorille

Lyhyet

Hallitseeko Suomea todella vihervasemmisto?

Kansanedustaja lasketteli haittapuhetta?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.