Perheen merkitys unohtuu

Suomessa ollaan viimein heräämässä siihen, mitä perhepolitiikan unohtaminen voi aiheuttaa. Jo aiemmin on oltu huolissaan lapsiperheköyhyyden kasvusta. Nyt uutisoidaan, miten tulevien eläkkeiden turvaaminen edellyttää merkittävää työperäisen maahanmuuton kasvua, ellei syntyvyyttä saada nousuun.

Kasvava lapsiperheköyhyys lisää riskitekijöitä lasten ja nuorten syrjäytymiseen ja heikompaan terveyteen. Lapsiperheiden aseman heikentyminen ei kannusta perustamaan perheitä. Jos meille ei synny lapsia, joista tulee terveitä ja työkykyisiä aikuisia, kuka maksaa tulevaisuuden eläkkeet ja hoitaa vanhukset?

Arvomme näkyvät päätöksissämme ja puheissamme. Millaista kuvaa luomme onnellisesta, arvokkaasta elämästä? Onko mielikuva täydellisestä elämästä yksilön itsensä toteuttamisena ja omien tarpeiden tyydyttämisenä johtamassa perheen merkityksen unohtumiseen? Voiko yksilön ylikorostus tuottaakin yksinäisyyttä ja sosiaalisten turvaverkkojen katoamista? Lapsena, aikuisena tai vanhuksena?

Olemme ulkoistaneet lasten ja vanhusten hoivan yhteiskunnalle. Ostamme sen maksamalla veroja. Samalla sukupolvien yhteys ja sen tuottama sosiaalinen pääoma on heikentynyt.

Ymmärrän ja hyväksyn yhteiskunnan muutoksen, sukupuolten tasa-arvon ja muuttoliikkeen mukanaan tuomat tarpeet ja vaatimukset pienten lasten ja vanhusten hoidolle kodin ulkopuolella. Voisimmeko silti löytää enemmän perhettä tukevia vaihtoehtoja?

Voisimmeko jakaa perhevapaiden kustannukset kaikkien työnantajien kesken? Kompensoitaisiinko perhevapaiden vaikutus eläkekertymään tekemällä lapsikorotus eläkkeisiin? Otettaisiinko sosiaaliturvauudistuksessa huomioon erityisesti lapsiperheköyhyys?

Huolehtimalla hyvin lapsistamme turvaamme heidän ja oman tulevaisuutemme. Antamalla hyvän esimerkin ikäihmisten huolenpidosta näytämme lapsillemme esimerkin, miten toivomme itseämme hoidettavan. Ja kun lapset ja vanhukset voivat hyvin, koko yhteiskunta voi hyvin.

Eino Nissinen

YTM

kansanedustajaehdokas (kesk.)

Kyyjärvi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyseo käräjäoikeuden kodiksi

Lyhyet

Hoitaja- mitoitus- vääristelyä

Suomessa on hyviä ja huonoja maahanmuuttajia

Lyhyet

Lyhyet

Keski-Suomen kuntien talous on saatava kuntoon

Eläkkeiden alentaminen tuhoisaa taloudelle

Lukijan kuvatSateenkaari Keuruulla. Kuva: Jorma Soininen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.