Pidetään kirjasto auki

Jyväskylän kaupungin palvelulinjaukset etsivät säästöjä. Perinteisesti niitä on etsitty myös kulttuurin puolelta, ja erityisesti lähikirjastot ovat aina lopettamisuhan alla. Tänäkin vuonna Kuokkalan kirjasto on lakkautuslistalla, jälleen kerran.

Vaikka Kuokkalassa kiertää kirjastoauto, kiinteää kirjastotilaa lehdenlukutiloineen ei korvaa mikään. Se on olennainen lähipalvelu työttömille, perheille, koululaisille ja niille jotka eivät jaksa tai voi kulkea kauemmas. Se on sosiaalista toimintaa tukeva toimintapiste, tietopalvelua, jonka lakkauttaminen tuottaisi kiistattomia kuluja ja haittaa Kuokkalan alueen asukkaille.

Kirjastot ovat joka kerta osoittautuneet valtion tukemana järjettömiksi säästökohteiksi. Kuokkalan kohdalla lopettaminen veisi tukea myös sen yhteydessä olevalta vireältä nuorisotilalta, Messiltä, ja alueen kansalaistoiminnalta. Tällaisena se on kaupungin omien tavoitteiden vastainen säästöehdotus, josta seuraa muita kustannuksia. On siis lopettamisen sijaan syytä kehittää toimintaa.

Kypärämäen kirjastossa on nyt kokeiltu puoli vuotta asukkaiden tukemana kirjaston aukioloa ja tulokset ovat olleet hyviä. Ammattilaisia ei korvata, mutta aukioloaikaa saadaan lisättyä. Yli 17000 asukkaan Kuokkalassa pystytään samaan, halukkaita toimijoita on jo ilmoittautunut.

Irma Hirsjärvi

Riitta Lätti

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Mielipide: Kaukolämmön kilpailukyvystä huolehdittava

Mielipide: Liikenteeseen saatava ennakoivaa silmäpeliä

Mielipide: Tasa-arvo ei ole kehollista

Lyhyet

Lyhyet

Korona vallan välineenä?

Mielenterveys- palvelut nyt tiukassa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.