Pihtaamiskeskustelu tuli tosi tarpeeseen!

Koska olen käytännön feministi, mikä kyllä on yleisesti tiedossa, haluan kertoa, mistä nykyinen keskustelu alkoi.

Olin pitämässä kahden tunnin esitelmää yrittäjille Tuurissa 4.2. Esitykseni vakiokohdassa puhuin ihmisen muuttamisen mahdottomuudesta:

"Kuinka moni teistä naisista on yrittänyt muuttaa miestään? Kuinka moni on onnistunut? Ritva Enäkoski kertoi hänenkin miehensä jättävän aina sukkiaan pitkin lattioita. Kun Ritva tuli kerran kotiin, hän naulasi sukat kuuden tuuman nauloilla lattiaan kiinni, jolloin viesti meni perille. Olkaa naiset Ritvan tapaan ovelampia - kyllä teillä täytyy olla nyt muitakin konsteja kuin se ainainen pihtaaminen."

Muuta en sanonut.

Paikalla ollut toimittaja Minna Hiironen oli loistava. Juttelimme seuraavana päivänä puhelimitse muun muassa pihtaamisen väkivallasta. En tietenkään tarkoittanut - eikä toimittajakaan, että käsite yhdistettäisiin pelkästään naisiin.

Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että tästä yleisestä väkivallan muodosta on puhuttava avoimesti myös naisten tapauksessa. Kuten olemme huomanneet, asia on kipeä ja herännyt keskustelu on todella tarpeen. Parisuhteen tasapuolisen vuorovaikutuksen hoitaminen on ydinperheen peruskysymyksiä. Pihtaaminen on tehokas väkivallan muoto puolin ja toisin.

Huomautan, että en itse kirjoita juttuja, valitse teemoja ja otsikoita enkä edes ole itse yhteydessä lehtiin. Kuten hyvin tiedätte, esityksistäni olisi mahdollista irrottaa yhteydestään kasapäin herkullisia otsikoita. Toivon hedelmällistä ja asiallista tasa-arvokeskustelua!

TAPANI KIMINKINEN maalaislääkäri, Saarijärvi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Äänestäjien tahdosta viis

Tourujoen luontopolku ei ole mikään jätepiste

Lyhyet

Ydinvoima turvallista

Veronmaksajana saa ihmetellä Uuraisten valokuitupäätöksiä

Lyhyet

Helppo ja hyvä teko

Hallituskolmikon tarjoamat vastaukset eivät vakuuta

Ystävien merkitys

Mikä kuntapäättäjiä oikein vaivaa?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.