Pikapolitiikka vaarantaa koulutuksen kehittämisen

Suomessa näyttää olevan meneillään kiinnostava keskustelu koulujen opetuksen uudistamisesta. Erityisesti ilmiöoppiminen ja opetuksen digitalisaatio ovat joutuneet hampaisiin.

Koulutusuudistukset puhuttavat paljon kaikkialla maailmassa, ja siksi poliitikot tarttuvat myös koulutukseen. Poliitikkojen tiedot koulutuksesta vaihtelevat kuitenkin paljon, minkä vuoksi uudistukset perustuvat joskus enemmän somehöpinään kuin tutkittuun tietoon.

On hämmästyttävää, miten helposti julkinen keskustelu Suomessakin ajautuu oudoille raiteille. Opettamisen sijasta huomio siirtyy esimerkiksi opettajien vaatetukseen. Asioiden sijasta aletaan osoittaa ihmisiä. Esimerkiksi keskustelun avaaja, emeritusprofessori Liisa Keltinkangas-Järvinen on leimattu huolestuneeksi mummoksi (SK 11.12.). Tällainen ad hominem -keskustelu, jossa huomio kohdennetaan perustelujen sijasta keskustelijoiden persoonaan, ei vie asioita eteenpäin.

On siirrytty pikapolitiikan (fast policy) aikakauteen, kuten amerikkalaiset tutkijat Jamie Peck ja Nik Theodore asian kiteyttävät. Pikapolitiikan sytykkeinä ovat kansainväliset oppisaavutustestit, kuten Pisa. Koulutustesteistä on tullut uudet olympialaiset, joiden tulokset leviävät globaalisti sosiaalisen median nopeudella. Samaa nopeutta odotetaan koulutuspolitiikalta.

Suomen hallituksen strategiset kärkihankkeet ovat pikapolitiikan suora ilmenemä. Valtion rahoitusta siirretään vakaasta perusrahoituksesta hankehakemuksiin pilkotuksi strategiarahoitukseksi nopeilla otteilla.

Koulutusuudistusten kokonaiskuva jää kuitenkin hämäräksi, kuten Tuomas Tervasmäki ja Tuukka Tomperi ovat osoittaneet perusteellisessa analyysissään, joka on verkosta vapaasti luettavissa niin&näin –lehden verkkosivuilta.

Ilmiöoppiminen ei sinänsä ole uusii keksintö. Sitä on tehty eri nimillä vuosikymmeniä. Samaan suuntaan on aikaisemmin pyritty kokonaisopetuksen ja opetuksen eheyttämisen avulla.

Ilmiöoppimisen tukena on selkeitä perusteluja. Näin opetus tukee enemmän ongelmanratkaisun ja tiedon käsittelyn taitojen kehittymistä, mikä on nykyään ja tulevaisuudessa tärkeämpää kuin tiedon sisältöjen muistaminen.

Jos ilmiöoppiminen muuttuu opiskelijan heitteillejätöksi, on menty syvälle ojaan. Samoin ongelmana on, jos ilmiöoppimisen tuloksia arvioidaan sen perusteella, kuinka sisältötietoa muistetaan. Jos opetetaan uudella tavalla, ei tuloksia voi arvioida vanhalla tavalla.

Koulutuksen digitalisaation perustelut herättävät enemmän kysymyksiä. On jäänyt vähemmälle huomiolle, miten koulutuksen digiloikka on kietoutunut poliittiseen ja ideologiseen markkinaliberalismiin. Elinkeinoelämän keskusliitto lanseerasi digiloikan käsitteen raportissaan 2015, josta se omaksuttiin suoraan hallitusohjelmaan.

Koulutuksen kehittämisessä pitäisi malttaa odottaa luotettavaa tutkimustietoa. Olennainen osa tutkimusta on koulutuspolitiikan tutkimus, jonka avulla poliittisten päätösten ideologisia kytkentöjä saadaan esille.

Suomi on tullut tunnetuksi vakaasta koulutuspolitiikasta, mutta siirtynyt hankekeskeisen pikapolitiikan suuntaan. Tästä varoittava esimerkki on Ruotsi, jossa koulutuspolitiikka muuttaa suuntaa aina hallituksen vaihtuessa.

Toivoa sopii, että seuraavalla hallituskaudella Suomen koulutusta päästään rakentamaan systemaattisemmin tutkimustiedon pohjalta rakenteita kehittäen ja perusrahoitusta nostamalla, ei lisäämällä kierroksia hankehumppaan.

Hannu L. T. Heikkinen

professori

Koulutuksen tutkimuslaitos

Jyväskylän yliopisto

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Tarvitsemme EU:ta

Kansankirkon leipä on mautonta

Lyhyet 22.5.

Lyhyet 22.5.

Maisemamme on nyt pelkkä muisto

Koulutusjärjestelmästä opintojärjestelmään

Lyhyet 20.5.

Lapset on syytä hankkia ajoissa

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.