Poliisina näen Nelostien vaarallisuuden joka päivä

Olisihan se yllättänyt, mikäli moottoritie Kirristä Tikkakoskelle olisi vihdoin saanut rahoituksensa.

Me keskisuomalaiset jatkamme näppiemme nuolemista, kun tierahat jälleen menivät ”tärkeämpiin” kohteisiin. En toki väitä, etteikö esimerkiksi Kemi–Oulu-väli olisi parannuksen tarpeessa, mutta keskisuomalaisena olisin mielelläni nähnyt Moottoritie -liikennemerkin myös Tikkakoskella.

Ei ministeriä, ei moottoritietä! Näin se jälleen meni, valitettavasti.

On totta, että Keski-Suomi ja Äänekoski ovat saaneet paljon investointirahaa Äänekosken biotuotetehtaan tarpeisiin ja hyvä niin. Teollisuus on saanut sen, minkä se tarvitsee pystyäkseen tuottamaan hyvää niin työläisille kuin osakkeenomistajillekin.

Tämä elinkeinopoliittinen investointi on kuitenkin asia erikseen, eikä sillä voi perustella moottoritiehanketta koskevia päätöksiä.

Liikenteen turvallisuuden ja sujuvuuden painoarvo ei ollut suuri Arkadianmäen päätöksenteossa. Poliisina minun ei tarvitse arvailla Nelostien vaarallisuutta, näen sen joka päivä.

Kirri–Äänekoski-välillä poliisille riittää jokaiselle päivälle useita tehtäviä. Rekkojen perässä ajavat tekevät epätoivoisia ohituksia ja vastaantulijat joutuvat väistämään. Rekat etsivät tilansa ruuhkassa tarvittaessa isomman oikeudella.

Hälytyskeskus laulaa loppumatonta virttään; venäläinen rekka mutkittelee Puuppolassa, punainen ooppeli ajaa häiritsevän hiljaa, musta Audi kaahaa ja tekee hurjia ohituksia, Mäkisen päiväkodin kohdalla on kolmen auton peräänajo, kuolonkolari Vehniällä ja Tikkakoskella ulosajo.

Nelostie ei toimi. Se ei kykene vetämään nykyistä liikennemäärää joustavasti, kun jono Hirvaskankaalta Kirriin on ajoittain kuin Jounin kaupan kassalla pääsiäisviikolla.

Turvallisuus saa korkeintaan välttävän arvosanan. Silti kehysriihessä päätettiin, että poliisi saa olla tuttu näky nelostiellä jatkossakin. Mitähän sitten on luvassa, kun nykyisen joukon jatkona ryömii muutama sata biotuotetehtaan rekkaa?

Äänekosken näkökulmasta tilanne on huolestuttava. Työmatka etelän suuntaan ei houkuta, eikä siten asuminenkaan Äänekoskella.

Muuttotappiokunnan on entistä vaikeampaa löytää argumentteja potentiaalisille muuttajille, kun työmatkalla menee aika ja hermot rekkajonon perässä kärvistellessä.

Katujärjestelytkään eivät vakuuta. Voi niitä Kotakennääntien varrella asuvia, jotka joutunevat kuuntelemaan loputonta rekkajonoa uudelle tehtaalle. Rekkojen käyttämästä reitistä tehtaalle tulee raskaasti liikennöity – miten sujuu kevyeltä liikenteeltä ajoradan ylittäminen turvallisesti?

Valoa luo Huutomäen risteyksen modernisointi, joka näyttää toteutuvan ja liikenne saadaan sujuvaksi. Honkolasta ei tosin pääse uutta tietä Mämmelle asti alkuperäisen suunnitelman mukaisesti eikä neljää kaistaa pitkin. Tässäkin joutui Keski-Suomi nöyrtymään raidejokereitten edessä.

Vielä pystytään tekemään äänekoskelaisittain hyviä päätöksiä. Yhdistetään sujuvuus ja turvallisuus rauhoittamalla Äänekosken keskusta rekkarallilta. Erkanemiskaista Honkolan risteyksestä suoraan Kuhnamon yli Piilolanniemeen estäisi monta vaaran paikkaa keskustan läpi kulkevalta reitiltä.

Samalla keskustaa voitaisiin kehittää asukkaiden näkökulmasta viihtyisämmäksi ja parantaa Äänekosken vetovoimaa asuinpaikkana.

Tehdään niin tai näin, tehtaan kuljetusten liikennejärjestelyt maksavat. Keskustan kautta kulkeva reitti edellyttää välitöntä risteysten ja Kotakennääntien kunnostusta sekä vuosittaisia ylläpitokustannuksia hamaan tulevaisuuteen.

Investointi parin kilometrin mittaiseen, Honkolasta suoraan tehtaalle vievään tiehen vapauttaisi Äänekosken noista kustannuksista. Toki rahoitusta tarvitaan ja valtakunnan päätöksentekijöitä on jo herätelty.

Kävin asiasta kahden äänekoskelaisen kuntapäättäjän kanssa vuodenvaihteessa oikeus- ja työministeriössä. Ministeri Lindström näytti vihreää valoa ja otti hankkeen puheeksi myös vierailullaan MetsäFibrellä maaliskuussa 2016. Myös pääministeri Sipilä totesi eduskuntavaalien alla: ”Eiköhän se silta sinne saada, kun investointipäätös (MetsäFibren) varmistuu.”

Vaikutusvaltaisesta tuesta huolimatta suoraa reittiä nelostieltä tehtaalle ei ehditä rakentaa tehtaan valmistumiseen mennessä. Mielestäni tämän turvallisen reitin rakentaminen on kuitenkin toteutettava lähitulevaisuudessa, jolloin keskustan kehittämisessä voidaan keskittyä ihmisten vetämiseen – ei rekkojen.

Jari Halttunen

ylikonstaapeli

kaupunginhallituksen jäsen (ps.)

Äänekoski

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Vierailijakolumni: Nyt vanhempien välinen yhteistyö korostuu

Kuntien itsehallinnon nurja puoli on karmea

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

THL kadotti otteen jo tammikuussa

Kuusan vanha metsä ansaitsee suojelun

Minkä ihmeen takia tällä tavalla?

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.