Prinssi vai kerjäläinen?

Olympiakisojen käynnistyttyä on oikea hetki kysyä suomalaisilta tiedotusvälineiltä: Luotteko omalla toiminnallanne urheilijoille ja heitä seuraaville epärealistisia menestyspaineita ja odotuksia?

Toisin sanoen: Jos joku huippu-urheilijamme ei joskus aivan älyttömyyksiin menneestä toiveajattelusta ja etukäteishehkutuksesta selviä, suuri yleisö haukkuu hänet luopiona ja hänet hylätään luuserina.

Eli eilen prinssi, tänään kerjäläinen. Tällä kaavalla mennään.

On sanottu, että maamme urheilun ilmapiiri muuttuu aina vain ahdistavammaksi, vaikka jotkut toisin väittävätkin. Ei ihme, että jotkut nuoret tulevaisuuden toivot miettivät hyvin tarkkaan, uskaltaako tavoitella unelmaansa ja heittäytyä täysillä tavoittelemaan maailman huippua – sen myötä tulee monelle pelottava julkisuus ja myös armoton suurennuslasin alla oleminen.

Eräs urheilija kertoo hetkistä, jolloin negatiiviset kirjoitukset loukkaavat tosi paljon.

”Silloinkaan ei annettu armoa, kun olin sairauden takia vielä keskenkuntoinen ja epäonnistuin. Tai kun olin antanut kaikki viimeisetkin voimanrippeeni ja hävisin paremmilleni, ja lajia huonosti tuntevat pilkkasivat julmasti.”

Monet suomalaisurheilijat ovat toivoneet kaikilta heitä seuraavilta, myös ammattitoimittajilta, enemmän inhimillisyyttä ja empatiaa.

Onnistuakseen pitää joskus uskaltaa myös mokata. Niitä rentoja, hyviä suorituksia olisi helpompi tehdä ”sallivammassa” ympäristössä kuin epäonnistumisen pelko koko ajan sisimmässään.

Mutta onko media, varsinkin se asiantunteva, aina sittenkään se pahin syntipukki? Toimittajat tekevät vain työtään, siitä heille maksetaan. Ei heidän tehtävänään ole silitellä urheilijan päätä huonojen esitysten jälkeen.

Urheilija on siis loppupelissä vastuussa omasta suorituksestaan, ja media on elinehto urheilun arjessa. Ketkä sponsoroisivat urheilijaa, elleivät urheilijat olisi näkyvästi esillä tuloksineen ja tarinoineen?

Sosiaalinen, kaiken salliva nettiyhteisö on jo aivan oma lukunsa. Siellä negatiivisia möläytyksiä suoltavat ovat kasvottoman nimettömiä, ja nämä pikkusieluiset reppanat purkavat idiotismiaan, kateuttaan ja pahaa oloaan aivan keneen tahansa.

Paha olo synnyttää mustia ajatuksia, ja sen joutuvat syyttömät urheilijat kestämään.

Välillä tuntuu siltä, että nämä ihmiset ihan aidosti eivät ymmärrä, miten ihmisiä pitäisi kohdella. Kotikasvatuksessako lienee syy?

Ammattinyrkkeilijä ja maailmanmestari Eva Wahlström on todennut:

Nyrkkeily on minulle niin rakasta ja syvällistä, etten halua pilata suhdettani siihen kenenkään ulkopuolisen takia. Lehtijutut, haastattelut, keskustelupalstat ja kaikki turhia paineita luovat ovat vain oma projektinsa. Niissä vain haukutaan ja kehutaan minua mielikuvien kautta.

Wahlström sanoo miettivänsä, mitä merkitystä hänen suorituksillaan lopulta on tälle valtavalle maailmankaikkeudelle. Hän vastaa: Ei oikeastaan minkäänlaista! Mutta sillä saattaa olla, että kohtelen muita ihmisiä hyvin ja tervehtiessä katson heitä hymyillen silmiin.

Heikki Järvelin

Toivakka

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Vapaiden uudistus perheiden ehdoilla

Lyhyet

Lyhyet

Työtä ilmaston puolesta yhteisillä ponnisteluilla

Palvelusetelit ja sosiaalipalvelut

Työnantaja, uskallatko olla rohkea?

Työllisyys kasvu-uralle paikallisella sopimisella

Tulevaisuuden terveydenhuollon mahdollisuudet näkyviin

Tärkeä maatalous

Mäkinen ei tajua isoa muutosta autoilussa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.