Puhtaasta vedestä tulee vielä pulaa

Tieto Alvan osittaisesta myynnistä sai runsaasti valtakunnalista julkisuutta. Tämä näyttää yllättäneen Jyväskylän kaupungin johdon.

Kaupunginjohtajan mukaan vesihuoltoa ei myydä. Siiskö Alva pilkotaan ja myydään vain sähkön- ja lämmöntuotanto? Hänen mukaansa keskustelu lähti myös väärille urille. Sinne se voi lähteäkin, jos kuntalaisille ei oikein ja ajoissa tiedoteta.

Kuntien toiminnassa ei ole tavatonta, että asioita viedään niin pitkälle, että kansalaisten vaikuttaminen on myöhäistä ja ainoaksi keinoksi jää valitustie.

Julkisuus sai aikaan myös kansalaisaloitteen ”Vesi on meidän”, jolla lakiteitse estettäisiin vesilaitosten omistuksen siirtoa yksityisille.

Laajentaisin lain koskemaan kaikkia pohjavesiä säätämällä ne kansallisomaisuudeksi.

Puhtaasta vedestä tulee vielä pula. Nythän pohjavesiä ei kai omista kukaan. Maanomistaja (ulkomaalainenkin) voi pumpata vettä myyntitarkoituksiin. Raaka-aine on ilmaista ja laitosinvestoinnitkaan eivät ole suuret esimerkiksi kaivosteollisuuden investointeihin verrattuna.

Hyvällä pohjavesialueella voi olla asutuskeskuksen vedenottamoja ja jos esiintymälle tulee lisää hyödyntäjiä, vesi voi käydä vähiin. Miten silloin turvataan kunnan vesihuolto?

Laki pitäisi saada aikaan nopeasti, ennen ulkomaisia investointeja. Euroopan unionissa on tiukka investointisuoja. Myöhemmin näiden investoijien toiminnan rajoittaminen tai lopettaminen lakiteitse voi tulla valtiolle kalliiksi.

Kari Jussila

kunnallisneuvos

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Raideinvestoinnit ovat nyt järkeviä

”Kolmatta tietä” ei ole eikä tule!

Lupaukset on pidettävä ja hinnankorotukset peruttava

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Viesti oppilasarvioinnista kulki sinne minne pitikin

Lyhyet

Yhteistyö vai kilpailu?

On hienoa, että numeroarviointi aikaistuu

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.