Puhutteleva kirje Kreikasta

Minulla on ystävä Kreikassa, lapsuudenystävä ja luokkatoveri. Aina on yhteys säilynyt, vaikka pitkiäkin taukoja on ollut. En saanut häneltä kirjettä vuosiin. Ehdin jo miettiä, miten siellä oikeasti jaksetaan.

Ystäväni osaa elämän suruissakin säilyttää huumorintajunsa, minulta se ei yleensä onnistu. Hiljakkoin tuli hauska kirje, juuri hänen tyylisensä. Hänellä on tapana liittää ystävilleen mukaan runonpätkä, mietelause tms. Nyt mukana oli virsi 630, ei mitään muuta.

Kaivoin virsikirjan. Virsi kuului osioon Kuolema ja ylösnousemus. Ymmärsin heti, oiva ohjenuora jokaiselle. Jos ei mihinkään hengellisyyteen usko, jättämällä pois tai vaihtamalla pari sanaa se sopii muille uskonnoille, jopa ateisteille. Vähän kuin suvivirsi.

Ystäväni kotisaarella vierailin nuorempana useastikin. Syynä on tietenkin rakkaus Kreikkaan, länsimaisen demokratian kehtoon. Satukirjojani jo lapsuudesta lähtien olivat Troijan puuhevoset ja vastaavat. Paljon muuta ei kansakoulun piskuisessa kirjastossa ollut. Unohtumattomia elämyksiä matkoilla olivat retket vuorille pieniin ortodoksisiin ”ovet aina auki”-erämaatsasouniin, joita Kreikassa todella riittää. Aina sytytin tuohuksen isäni ja esi-isieni muistolle. Kreikasta löytää aina jotakin.

Suomalaisissa ja kreikkalaisissa on paljon yhteistä, vaikka Suomi on nuoren, nousevan kulttuurin maa – jolla ei pitäisi olla historian todistusten mukaan vielä mitään hätää – ja Kreikka taas länsimaisen kulttuurin edelläkävijöitä, mutta nyt ilmeisissä vaikeuksissa.

Seurasin televisiosta uutisia hieman varttuneempien kreikkalaisten miesten – naisten tasa-arvo ei ole vielä ihan suomalaisella tasolla – kommentteja. Ja yhteinen sanomahan löytyi pohjoisen ystävämaan kanssa. Kärjistettynä jotenkin niin, että itsehän olemme sotkumme aiheuttaneet ja kyllä me tästäkin selviämme.

Täytyy myöntää kreikkalais-suomalaisen ystäväni sanoin, että olemmehan me suomalaiset vähän Kuikka-Koposten kansaa, mitä kreikkalaiset eivät ole. Tai mistäs sitäkään tietää.

Pirkko Audejev-Ojanen

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Hippoksesta väitteitä ilman perusteita

Ravitsemusterapeutteja tarvitaan kunta- ja maakuntatyöhön

Lisää lääkäreitä ja sairaanhoitajia

Lyhyet

Lyhyet

Katto jään päälle

Lyhyet

Lyhyet

Parempaa salaattia!

Monilta tuntuu unohtuneen, miksi joulua vietetään

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.