Puistosta kaadetaan puut

Osallistuin katselmukseen koskien rakennuslupahakemusta. Rakennusvalvonnan- ja rakennuttajan edustaja ilmoittivat kuka saa puhua ja mistä saa puhua. Kirjoittamista he eivät kieltäneet.

Jyväskylän kaupungin viherstrategiaan kuuluu ”keskuspuisto”, Viherkehä, jonka tarkoituksena on lisätä asukkaiden viihtyisyyttä. Puistoalueelle voidaan kuitenkin rakentaa kerrostaloja ja kaataa koko puusto. Hakkuun voi suorittaa keväällä lintujen pesinnän alettua, näin naapureiden ei tarvitse suojata marjasatoa syksyllä. Alueella olevista lepakoista ja liito-oravista ei tarvitse välittää kaavoitusbiologin mielestä, rakentamisen alettuahan eläimiä ei enää esiinny.

Rakennusvalvonnan edustaja totesi, että omalla tontilla saa tehdä mitä haluaa. Puiden voi antaa kaatua naapurin puolelle. Voimajohtolinjan turvaetäisyyksistä ei tarvitse välittää. Uhanalaisen kasvin voi tuhota.

Näin toteuttavat yhteistyötä Jyväskylän kaupunki ja YIT Kankaankadulla. Katolle vain YIT:n lippu ja kaupungin vaakuna yhteistyön symboliksi.

Vaikutelmaksi jäi, että yksityisille etsitään pykäliä, joilla estetään ja yhteistyökumppaneille porsaanreikiä, joilla kierretään.

Mervi Kallio

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Korona vallan välineenä?

Mielenterveys- palvelut nyt tiukassa

Asunto-osakkeiden siirrot on tutkittava

Lyhyet

Osaamista Alvan johtoon

En ole kuullut leikkausten keskittämisestä mitään uutta

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.