Puolueet eivät voi myydä omia arvojaan

Jussi Halla-aho on looginen mies. Hän arvostaa järkeilyä ja haluaa tehdä politiikkaa, joka perustuu lukuihin ja järkevyyteen.

Jussi on jopa niin looginen, että hän ei järkeilyssään halua ottaa huomioon sellaisia ärsyttäviä pikkuasioita kuin ihmisarvoa, avoimuutta, välittämistä tai muuta abstraktia, vaikeasti mitattavaa asiaa. Nehän eivät liity loogiseen päättelyyn millään tavalla.

Politiikka ei kuitenkaan ole pelkkää logiikkaa ja pragmatismia. Loogisuuden tulee perustua aina arvoihin. Arvot eivät koskaan ole täysin järkeiltävissä, vaan ovat asioita, jotka ovat tunneperäisiä ja ohjaavat ihmisen tekoja syvemmällä tasolla.

Ilman hyveellisiä arvoja tehdyt loogiset päätelmät ja konkreettiset teot ovat koko yhteiskunnalle ja kaikille sen jäsenille haitallisia.

Tämän vuoksi tulisi mielestäni sekä keskustan että kokoomuksen miettiä tarkkaan, voidaanko yhteistyötä Jussi Halla-ahon johtaman puolueen kanssa jatkaa.

Avoimesti ihmisarvoa vähättelevä ja Suomen avoimuutta halveksuva hallituskumppani on kaikkea, mitä Suomen hallituksen tulisi kaikin keinoin välttää.

Vaikka nykyinen hallitus on saanut paljon hyvää aikaan muun muassa talouskasvun edistämisessä ja sote-uudistuksen konkreettisessa läpiviemisessä, puolueet eivät voi myydä omia arvojaan vain, jotta hallitus saadaan pidettyä kasassa keinolla millä hyvänsä.

Joskus on tärkeämpää tehdä oikein kuin toimia asioiden läpiviennin kannalta loogisimmin.

Eelis Loikkanen

opiskelija, yrittäjä

varavaltuutettu (kok.)

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Mielipide: Suomen tulevaisuus nojaa osaamiseen

Hyvinvointivaltion tulevaisuus

Lyhyet 24.5.

Lyhyet 24.5.

Uutissuomalaisen debatti: Kuva turvallisuusuhkista kaipaa päivitystä, sanoo presidentti Tarja Halonen

Ei kaksi ilman kolmatta poliittista lehmäkauppaa

Tietoa vai politiikkaa koronan hoitoon

Lyhyet 23.5.

Lyhyet 23.5.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.