Pyhät takana, arki edessä

Onko pääsiäinen juhlapyhiä vai vapaapäiviä shoppailla, siivota ja syödä hyvin.

Sisältö tulee vahvasti kuluttamisesta. Arkipyhät eivät eroa tavallisesta viikonlopusta.

Olisiko yleisen hyvinvoinnin kannalta merkitystä sillä, että kiireisen arjen vastapainona olisi yksilön valintoja laajempaa rauhoittumista ja irtautumista rutiineista?

Mitä vaikutuksia ihmisen jaksamiselle ja mielenterveydelle on sillä, että emme enää kiinnity traditioihin, joiden kautta hiljennyttiin ja pysähdyttiin itseä suurempien kysymysten äärelle.

Ratkaisevaa ei ole minkä vakaumuksen valossa noita kysymyksiä kukin lähestyy, vaan merkityksellistä on seisahtuminen tarkistamaan suuntaa ja omia arvoja katkeamattoman puuhastelun sijaan.

Jostakin on jäänyt mieleeni termi pyhänhävitys; kenen voitto on ympärivuorokauden pyörivä kulutuskaruselli?

Pyhään liittyy myös kunnioitus ja moraali – häviämässä nekin tässä vaihtoehtoisten totuuksien reaaliarjessa?

Pessimistiseen johtopäätöksen tuo hiukan toivoa Notre Dameen liittyvä uutisointi: kirkon tulipalo on koskettanut laajasti myös maallistunutta maailmaa.

Tuon häkellyttävän yhteisöllisyyden symbolin on sanottu suorastaan vangitsevan vierailijan ymmärtämään oman pienuutensa ja esittämään itselle kysymyksiä: olenko osa vuosituhantista ketjua, mistä tulen ja minne menen. Pyhätön jälleenrakentaminen on julistettu koko läntiselle maailmalle tärkeäksi.

Kuitenkin yhden ulkomaisen käyntikohteen kunnostusta tärkeämpää olisi remontoida elämäntapaa kestävämmäksi vahvistamalla arjen jaksamista pyhittämällä lepopäiviä.

Suvi-Jaana Aho

Muurame

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Syyttäjälaitosta pitikin uudistaa

Jyväskylän joukkoliikenne edullisemmaksi

Suomen rahanpesulaki kaipaa pikaista remonttia

Lyhyet

Lyhyet: Kierrätys- ja uusiutuvat luonnonvarat on pop in! Missä viipyy puukorinenauto, fillareita on jo?

Mielipide: Jyväskylä kehittyy – vai kehittyykö?

Mielipide: Rapautuuko lukion yleissivistävyys?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.