Rakkaus tunteissa ja sanoissa on paras lasten kasvatuskeino

Lapsissa meillä on aina varttumassa uusi sukupolvi. Siksi lasten kehityksen käsittäminen edesauttaa sitä, että opimme ymmärtäen rakastamaan omia lapsiamme ja niitä lapsia joiden kanssa joudumme tekemisiin.

Pakoton rakkaus ajatuksissa, tunteissa, sanoissa ja teoissa on aina paras kasvatuskeino.

Tällainen rakkaus sanan varsinaisessa merkityksessä hautoo iältään syntymän ja seitsemän vuoden välillä olevan lapsen ruumiillistakin olemuspuolta aivojen rakennetta myöten oikealla tavalla esiin.

Varsinkin kaksi ja kolme ensimmäistä ikävuotta ovat kaikkein tärkeimmät. Silloin saavat perustansa lapsen myöhemmin toteutuva moraalinen temperamentti ja ruumiillinen terveys sen mukaan, mitä lapsi ympärillään näkee ja kuulee ja miten muut ihmiset häntä kohtaan käyttäytyvät.

Lapsen tulisikin nähdä vain tervehenkistä elämää. Tämä on terveen aikuisuuden perusta.

Juhani Vuorinen

Tampere

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Budjettinäytelmä toistuu jälleen

Mitä kuuluu Jyväskylän kulttuurikaupungille?

Pelastetaan tämä maapallomme!

Lyhyet

Lyhyet

Pienet kunnat ahdingossa

Joogit vastasaunan lauteille

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.