Ramoninpuisto Tourujoelle

Tourujoen saaminen kaupunkilaisten virkistyskäyttöön on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistyksen päätös, joka on saanut osakseen myötätuulta jopa kaupunginjohtaja Timo Koivistolta. Mutta näin ei näytä käyvän tosielämässä. Tourujoen luonnonpuiston hävittämisaie suunnitteilla olevan avovankilan tieltä on kummallinen asia.

Päätös Ramoninkatu 4:n rakennuskaavan muutoshankkeesta on tehty ilman kaupungin päättävien elimien siunausta. Kysyttyäni Minnansalin yleisötilaisuudessa toukokuussa, miten kyseinen paikka Tourulasta keksittiin, kaavoitusosaston johtaja kertoi, että hän pyysi lähettämään tarjouksia uuden avovankilan tontiksi. Jykes Kiinteistöt Oy ilmoittautui ainoana halukkaana ja se anoi kaupungilta kaavamuutosta kyseiselle tontille.

Asiakirjoista on käynyt ilmi, että oikeus- ja työministeri Jari Lindström on 26.10. 2015 tehnyt päätöksen, että uudeksi avovankilan paikaksi tulee tontti, joka sijaitsee keskeisellä paikalla noin 300 metrin päässä matkakeskuksesta ja että Jyväskylän kaupunki on sitoutunut tekemään tarvittavan kaavamuutoksen.

Siksi on yleisesti voitu ymmärtää, että kaupungin valtuusto ja muu luottamushenkilöstö on hyväksynyt paikan. Mutta näin ei ole asianlaita virallisesti ollut, eivätkä kaupungin luottamuselimet ole tehneet vieläkään tontin kaavoittamiseen tähtäävää päätöstä.

Miksi valitsemme luottamuselimet kaupunkiimme, jos heidän ylitseen kävellään näin helposti. Kyseisellä menetelmällä voidaan mikä tahansa paikka osoittaa kaupungissa ja antaa se virkamiehille ja -naisille kaavoitettavaksi mihin tahansa tarkoitukseen.

Tiedotteesta käy selville, että avovankilan paikasta on sovittu kolmen tahon kesken. Osapuolet ovat Rikosseuraamuslaitos, Kiinteistö Oy Jyväskylän Tourula eli Jykes-kiinteistöt Oy sekä Senaatti-kiinteistöt. Vankilalaitosta edustanut oikeusministeri ei ole ehkä saanut tietää, että avovankilaksi ajatellulla tontilla sijaitsee 30 vuotta kasvanut luonnonpuisto kaupungin keskustan läpi virtaavan joen rannalla. Yleiskaavassa vuodelta 1982 alue on merkitty virkistysalueeksi ja sen jälkeen toimistorakennuksen paikaksi.

Asukkaiden mielestä puistoon ei saa rakentaa mitään. Tourulan ja asvaltoidun alakaupungin alueella ei ole muuta ulkoiluun ja oleskeluun sopivaa puistoa kuin tämä Ramoninkadun varrella oleva joenranta koivikkoineen, joka on saanut kasvaa entisen Tourulan tilan paikalle 30 vuoden ajan.

Avovankilalle, jota emme vastusta, löytyy paikka esimerkiksi Vapaudenkadun alkupäästä purettavan Kumppanuustalon paikalta. Lisäksi vapaita ja tyhjeneviä rakennuksia on lähempänäkin keskustassa.

Tourujoki rantoineen on ollut historiallisesti sylkykuppina Kankaan paperitehtaan aikanaan aiheuttamien haittojen vuoksi. Siksi Ramoninpuisto, joka on kaavoittajan mukaan ”joutomaata ja jolla ei ole luonnonarvoja” olisi helppo kelpuuttaa avovankilan paikaksi.

Kaupungin nykyisten asukkaiden ja tulevien sukupolvien kannalta Tourujoki on koko Jyväskylän helmi, kunhan se saatetaan koko pituudeltaan arvoiseensa käyttöön. Kerrottakoon, että Ramoni-niminen ”torppari” on työskennellyt ja asunut entisen Tourulan tilan mailla. Siitä komea nimi Ramoninpuisto.

Ulla Jylhä

Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistyksen jäsen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Helppo ja hyvä teko

Hallituskolmikon tarjoamat vastaukset eivät vakuuta

Ystävien merkitys

Mikä kuntapäättäjiä oikein vaivaa?

Lyhyet 15.7.

Lyhyet 15.7.

Hyönteiskato voi iskeä ihmiskuntaan todella nopeasti

Rakkaan läheisen lähtö on aina iso muutos

Syrjäytyminen juurihoitoon

Lyhyet 14.7.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.