Rankka matka muistisairaalle

Omaisemme oli alkukesästä Kyllön vuodeosastolla hoidettavana useamman kerran. Hoitokodista soitettiin meille, että hän ei voi enää palata sinne, vaan hänet siirretään joko Kinkomaalle tai Palokkaan hoidettavaksi.

Olimme varautuneet siirtoon, mutta emme siihen miten se toteutettiin.

Olin vieraillut lauantaina hänen luonaan ja seuraavan kerran menin Kyllöön maanantaina illansuussa huomatakseni, että hänen vuoteensa oli tyhjä. Pari kertaa sydämeni löi tyhjää säikähdyksestä, mutta huonetoverit kertoivat, että hänet oli siirretty iltapäivällä Kinkomaalle.

Ystävällinen hoitaja kysyi, eikö meille ollut ilmoitettu asiasta ja haki paikalle sairaanhoitajan, joka pahoitteli, että olin tullut turhaan. Turha reissu ei kuitenkaan harmittanut vaan se, että olemme aina pyrkineet olemaan läsnä, kun omaisemme on siirtynyt uuteen hoitopaikkaan. Edellisen kerran sain virkatyönä tehtävän siirron estettyä, koska emme olleet paikkakunnalla, kun meille asiasta ilmoitettiin.

Onneksi Kinkomaalla omaisemme oli otettu hyvin vastaan. Aina ei hoitokodilla ole tietoa tulevasta asukkaasta ja hänet joudutaan palauttamaan takaisin Kyllöön tilanpuutteen takia.

Miltähän muistisairaasta, huonokuntoisesta vanhuksesta tuntuu tällainen "rengasmatkailu"?

TERTTU KAUKONEN Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Kukaan ei valvo Kelaa

Avoimen väylälle myös taloudellista tasa-arvoa

Lyhyet

LyhyetKyllä on sääli eläimiä, joista ei pidetä huolta! Syyttömiä kärsijöitä!Pitokiellot voimaan!Metsästäjät menevät egoaan pönkittämään tappamalla viattomia eläimiä!

Varpushaukka Keuruun Haapamäellä. Kuva: Marja Mallat

Naaraskorento munii veteen. Kuva: Jukka Luoma

Neitoperhonen. Kuva: Pirjo Ala-Hynnilä

Lukijan kuvatRautapyörä. Kuva: Jorma Soininen

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.