Ratkaiseeko pelkkä asennekasvatus?

Taas kirjoitellaan ja paheksutaan lehtien palstoilla kuinka siivottomassa kunnossa kadut ja aukiot ovat lumisen talven jälkeen tai esimerkiksi vappujuhlien päätyttyä. Olen ollut aina kiinnostunut siitä, kuinka me ihmiset voimme olla niin erilaisia esimerkiksi tuossa asenteessa ja käytöksessä omaa ympäristöämme kohtaan.

Tunnen paljonkin ihmisiä, jotka eivät missään mielentilassa sotke eivätkä roskaa yleisiäkään paikkoja. Ilman mitään kehumista voin väittää itsestänikin, etten muista koskaan heittäneeni mitään tarpeettomaksi jäänyttä muualle kuin niille tarkoitettuihin roskapönttöihin.

Olisi erittäin jännittävää, jos joku alkaisi syvemmin tutkia tätä ihmisten erilaisuutta. Olisiko kysymys pelkästä asennekasvatuksesta (isältä pojalle ) vai löytyisikö kenties fyysistäkin erilaisuutta niin, että sen todettaisiin olevan jopa geeneissä. Ehkä löytyisi erilaisuutta ulkoisessa olemuksessakin mahdollisesti kallon muodossa, tai jossain muussa kehon rakenteessa.

Ajatellaanpa vain miten erilainen maailma olisikaan, kun nuo kaatopaikalla riehuneen rottalauman jälkiä muistuttavat maisemat jäisivät historiaan.

PENTTI LEHTIMÄKI Jyväskylä

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Soteuudistuksen palattava juurilleen

Lyhyet

Kirjakarkki on kiva palkka

Keski-Suomi säilyy tulevaisuudessakin

Kiitos Palokan terveyskeskukselle

Vanhan Kirjan Talvi on nimenä vakiintunut

Jyväskylään mahtuisi uusi kirjallisuustapahtuma

Suomi ei tarvitse mitään hyökkäys- aseita

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.