Ratkaisevat 30 minuuttia ovat kädenojennus terveysfirmoille

Yleisanestesiaa eli nukutusta vaativat julkisesti rahoitetut leikkaukset päätettiin vuoden 2018 alusta rajata asetuksella hallituksen toimesta yksiköihin, joissa on ympärivuorokautinen päivystys ja tehohoitovalmius.

Tämä aiheutti sen, että mainitunlainen leikkaustoiminta jouduttiin lopettamaan käytännössä kaikista keskussairaalaa pienemmistä kunnallisista yksiköistä.

Myös syöpäkirurgiasta ja sen keskittämisestä entistä harvempiin yksiköihin käydään toistaiseksi tuloksetonta keskustelua.

Yhtenäistä näille toisilleen läheisille ja osittain limittäisille aiheille ovat perustelut. Ne ovat keskittyneet leikkausmäärien, päivystysvalmiuden ja tehohoitovalmiuden ympärille.

Yksityinen terveyssektori on ymmärrettävästi kritisoinut edellä mainittua kriteeristöä, joka sulkisi käytännössä kaikki yksityisen puolen yksiköt yleisanestesiatoiminnan ulkopuolelle.

Tuskaa on osaltaan lisännyt myös hallituksen päätös jättää erikoissairaanhoito sosiaali- ja terveyspalvelulain esityksessään alkuperäisen suunnitelmansa vastaisesti valinnanvapauden ulkopuolelle.

Nyt asetukseen ollaan jälleen sorvaamassa muutosta. Käyttöön otettaisiin 30 min aikaraja, jossa potilas on kyettävä kuljettamaan yllä mainitut valmiudet omaavaan yksikköön.

Yleisanestesiatoiminta ilman teho-osastoa tai päivystysvalmiutta olisi jälleen hyväksyttävää kyseisen kriteerin täyttyessä.

Koska aluesairaaloiden leikkaustoiminta on ajettu alas, tämä asetus voimaan tullessaan palvelisi lähinnä yksityisiä isoissa kaupungeissa tai niiden läheisyydessä toimivia yksiköitä.

Muutos tulisi voimaan varsin pian aluesairaalatoiminnan alasajon jälkeen. Vieläpä niin, että kunnallinen puoli kantaisi kaiken resursointivastuun myös yksityisen puolen komplikaatioiden varalle.

Kuviossa on nähtävissä varsin selkeä kädenojennus yksityiselle sektorille, sen ymmärtänevät kaikki tarinaa seuranneet.

Poliitikkona jo pelkän puoluetaustani mukaisesti olen usein varsin myönteinen yritysmaailman puoleen tehtäviä kädenojennuksia kohtaan. Kuitenkin ammattilaisena suhtaudun tilanteeseen vähintäänkin kummeksuen.

Miksi näin pian asetuksen voimaan astumisen jälkeen lääketieteeseen ja potilasturvallisuuteen vetoavat perustelut ovat vaihtuneet mielivaltaiseen aikarajaan?

Toimintavalmius ja siihen liittyvät resurssit toimintayksikön sisällä ovat huomattavan paljon merkityksellisemmät suotuisan lopputuloksen kannalta kuin mahdolliseen kuljetukseen käytettävä aika.

Niinpä kaikki toimintaedellytykset millä tahansa operatiivisella alalla tulisi arvioida kyseisen yksikön resurssien ja valmiuksien pohjalta, ei valmiuksilla tukeutua toiseen organisaatioon.

Hieman kärjistäen syöpäkirurgian puolella voitaisiin antaa vastaava asetus. Missä vain voi leikata, kunhan on valmius siirtää yksikköön, jossa leikataan vielä enemmän.

Olen jo aiemmin profiloitunut jossakin määrin vastarannan kiiskeksi soten suhteen verrattuna puolueeni linjaan.

Tämä asenteeni ei pohjaa poliittiseen ideologiaan. Se nojaa suhteellisen vankkaan kirurgiseen kokemukseen.

Ville Väyrynen

kirurgi

kunnanvaltuutettu

kansanedustajaehdokas (kok.)

Muurame

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Köyhyys on Suomessa kasvussa ja vaikeat ajat edessä

Toimivat mielenterveyspalvelut tuotetaan moniammatillisesti

Lyhyet

Lyhyet

Asunto perusoikeutena Suomessa?

Muovijätteet kiertoon nykyistä helpommin

Peltipoliisi ei yksin pärjää

Lyhyet

Lyhyet

Maassamme muhii katastrofi

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.