Rutalahden osaliitos Toivakkaan

Keskisuomalainen uutisoi 19.5. Rutalahden osaliitoksesta Toivakkaan. Kirjoitus ei mielestäni antanut asiasta oikeaa kuvaa eikä varsinkaan yleiskartta, jossa ei näkynyt kuntien nykyisiä rajoja ja sitä, mitkä kylän osat jo kuuluvat Toivakkaan.

Rutalahtihan muodostuu kuudesta kyläkunnasta kahta puolen Päijänteestä pistävää Rutalahtea. Se on entistä Sääksmäkisten eräaluetta, jonka Anna Tott osti vuonna 1500 sadalla markalla. Se on ja oli osa Korpilahden Vesipuolta.

Toivakan kappeliseurakuntahankkeessa Laukaasta toivottiin saatavan lisäalueita Korpilahdesta ja Leivonmäeltä vuonna 1872. Senaatin päätöksellä 1.10.1901 Toivakan kirkkoherrankunnan perustamisesta Haukanmaan ja Vihijärven Rutalahden kyläkunnat sekä osa Rutalahtea siirrettiin Toivakkaan.

Porvoon hiippakunnan tuomiokapitulin 25.2.1922 Nisulan koululle kutsutun kyläkokouksen jälkeen Nisula liitettiin Toivakkaan samana vuonna. Nisulaisten elämän menoon ei siirto vaikuttanut.

Nisulan kylään jäi pieni maakappale, joka omistuksensa ja asioiden hoidon kannalta jäi Korpilahden kuntaan. Tällä alueella sijaitsee rallikuski Vettelin kesäasunto. Liitoksen myötä Toivakan raja oli Vaasan läänin raja.

Vuonna 1934 valtio liitti osan Rutalahden kylää lisäalueeksi Leivonmäkeen kaikesta vastustuksesta ja nimilistoista huolimatta.

Liitos astui voimaan vuonna 1936. Raja vedettiin Lahdenpohjasta puroa pitkin, joten osa kylän taloista jäi Korpilahden puolelle ja ne ovat nyt Jyväskylää.

Liitoksen jälkeen Rutalahti siirtyi Mikkelin lääniin ja osa jäi Hämeen lääniin vuoteen 1960, jolloin Keski-Suomen lääni muodostui. Sitä ennen jouduin Rutalahden nuorisoseuran urheilijoiden sihteerinä asioimaan kolmessa läänissä.

Sotien jälkeen Matti Auvila sai ajettua päätöksen, että yhteinen kunnanlääkäri ja peruskoulu eivät siirtyneet Joutsaan, vaan Leivonmäki teki yhteistyösopimuksen Toivakan kanssa.

Muuten Rutalahtea ei olisi pitänyt liittää Leivonmäkeen, kulttuurinen ero oli myös poliittinen. Vaikka kylässä onkin suurin osa muualta muuttaneita, pidän sen liittämistä Toivakkaan järkevänä, onhan se suurelta osin jo nyt Toivakan kunnan sisällä.

Rutalahden jakokunnan maarekisterikin on liitoskylien kanssa yhteinen kuten vielä Jyväskylään kuuluvat Päiväkunnan ja Ravion kylät. Eikös nekin voitaisiin liittää nyt?

Ravio-Päiväkunnan, Nisulan ja Vihijärven kylät rakensivat Rutalahteen Suojarinteen ja kenkkäsivät Pyryn talon Leivonmäelle.

Anja Pailio

50v. Rutalahdessa asunut

Jyväskylä

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Katoilta pudotettavan lumen käsittelyyn on vaihtoehto

Vanhusten perhehoito tuo kodinomaisuutta

Vähäpäästöiseen liikenteeseen

Vero- vapaus ja synnytys

Kirja on seikkailu

Vanhus- asiassa tarvitaan ryhtiliike

Kotoutus on hyvällä mallillla

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.