Ryhmäkokojen pienentämisestä ja kouluverkon kehittämisestä

Mielipidekirjoituksemme Jyväskylän varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ryhmäkokotilanteesta julkaistiin Keskisuomalaisessa 29.5..

Jaakko Mäkinen vastasi (KSML 2.6.) kirjoitukseemme ja toivoi käytännön ehdotuksia ryhmäkokojen pienentämiseksi. Lisäksi Mäkinen kritisoi kirjoituksemme ajankohtaa ja Mankolan koulun laajentamissuunnitelmaa.

Otimme asian julkisesti esille nyt, koska Jyväskylän kaupungin vuoden 2019 talousarvion valmistelu on käynnistynyt. Toivomme, että ryhmäkokojen pienentäminen nähdään varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa keskeisenä asiana, kun kaupungin rahankäyttöä ensi vuodelle suunnitellaan.

Ryhmäkokojen pienentäminen tarkoittaa asian huomioimista kasvun ja oppimisen palvelujen menobudjetin rakentamisessa vuodelle 2019. Henkilöstömenoja tulee hallitusti ja taloudellisesti kestävällä tavalla lisätä: tarvitsemme nykyistä enemmän opettajia ja muita työntekijöitä sekä päiväkoteihin että peruskouluihin. Asia ei varmasti ratkea vielä 2019, mutta tulevina vuosina ryhmäkoot tulee saada tarkoituksenmukaiselle tasolle.

Mankolan koulun tilanne liittyy Läntisen Palokan kouluverkkokokonaisuuteen. Kouluverkon kehittäminen on haastavaa, sillä siihen liittyviä päätöksiä joudutaan miettimään pitkällä aikajänteellä, jopa 10–20 vuotta eteenpäin. Kasvavassa kaupungissa uutta tilaa tarvitaan, mutta meidän on pystyttävä hillitsemään tilakustannuksia, jotta opetuksen laatu ja määrä eivät kärsi.

Keski-Palokan kouluun 1.-6.-luokille on tulossa 50 uutta oppilaspaikkaa jo syksyksi 2018. Savulahden uuteen päiväkoti-kouluun on tulossa 1.–4.-luokille 200 uutta oppilaspaikkaa syksyllä 2019. Mankolan muutos on vaiheistetusti 100 oppilaspaikan vähennys luokilla 1.–4.

Muutos ei koske nyt koulussa olevia, mutta otettaessa uusia ekaluokkalaisia Mankolaan on suunnitelmissa ollut ottaa jatkossa vain yksi ekaluokka. Tämä on ollut alkuperäinen Mankolan ensimmäisessä hankesuunnitelmassa ollut koulun rakenne, mutta tonttien luovutuksen vuoksi on siellä nyt lähivuosina ollut suuria ikäluokkia.

Kouluverkkoa koskevat päätökset tehdään alueen kokonaisuus huomioiden ja avoimessa yhteistyössä asukkaiden ja koulujen kanssa. Maaliskuussa Mankolan koululla järjestetyn yhteisen keskustelutilaisuuden jälkeen pyysimme toisen kerroksen kustannusarvion, joka mahdollistaisi koulun oppilaspaikkojen kasvattamisen suunnitellusta. Lisäksi edellytimme saavamme valmistelijoilta kattavan selvityksen kevyen liikenteen järjestelyistä Mannisenmäeltä Keski-Palokan suuntaan turvallisen koulutien takaamiseksi.

Saadun selvityksen mukaan toisen kerroksen rakentaminen Mankolan koulurakennukseen vaikuttaisi hankkeen etenemiseen seuraavasti: nykyinen hanke välittömästi seis, kaavamuutoshakemus, tilasuunnittelu uudelta pohjalta, uusi päätös. Toisen kerroksen alustava kustannusarvio on 1,5 miljoonaa euroa ja arvio käyttötalouteen 150 000 euroa vuodessa. Lisäksi oppilaspaikkoja syntyisi Länsi-Palokkaan liikaa ja Mankolan lisätila viivästyisi reilulla vuodella.

Sivistyslautakunta käsittelee asiaa uudelleen 13.6., kun se antaa lausunnon tarkistetusta hankesuunnitelmasta koskien Mankolan yhtenäiskoulun laajennusta ja muutostöitä.

Anna-Leena Sahindal

sivistyslautakunnan vpj. (sd.)

Juha Paananen

sivistyslautakunnan jäsen (sd.)

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Helppo ja hyvä teko

Hallituskolmikon tarjoamat vastaukset eivät vakuuta

Ystävien merkitys

Mikä kuntapäättäjiä oikein vaivaa?

Lyhyet 15.7.

Lyhyet 15.7.

Syrjäytyminen juurihoitoon

Hyönteiskato voi iskeä ihmiskuntaan todella nopeasti

Rakkaan läheisen lähtö on aina iso muutos

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.