Säästöäkö?

Istuin kahvilla Jyväskylässä ja tapasin miehen, joka pummasi minulta kahvin. Hän kertoi, että hänet oli pidätetty 90 euron maksamattoman sakon vuoksi. Sakko oli muunnettu vankeudeksi, koska sitä oli yritetty periä useasti.

Mies oli Jyväskylästä kuljetettu kahden poliisin saattamana Kuopion vankilaan lusimaan 5 päivän rangaistustaan. Vankilassa oli hänen kertomansa mukaan ollut hyvät olot. Oli hyvät ruoat ja televisiokin. Jyväskylään paluuta varten hänelle annettiin matkalippu.

Kun valtiovalta yrittää säästää kaikessa, onko tämä säästämistä? Tuon yhdeksänkymppisen periminen sakkovangilta tuli maksamaan moninkertaisesti veronmaksajille. Eikö tällä miehellä olisi voinut teettää yhteiskuntapalvelustöitä muutamia päiviä? Kyllä Jyväskylässä olisi ollut katujen ja julkisten tilojen siivoamista sun muuta.

Tauno Ahonen

Laukaa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Perussuomalaisuus on uhka huumorille

Lyhyet

Hallitseeko Suomea todella vihervasemmisto?

Kansanedustaja lasketteli haittapuhetta?

Kotiaholta väärä väite Jämsän vastaanottokeskuksesta

Vihervasemmiston uhrikultti ja kastijako eivät ole tasa-arvoa

Kaiken takana on nainen?

Kirjasto vaikapakka?

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.