Säilyttäkää Leppälahden leirikeskus

Leppälahden leirikeskus sijaitsee Jyväskylässä entisen maalaiskunnan mailla Leppäveden rannalla. Leirikeskuksessa on ollut leiritoimintaa sotavuosien jälkeisistä ajoista lähtien. Alueella on vanha kansakoulu, joka toimi vuosina 1931-1970. Jyväskylän maalaiskunnan toimesta rakennettiin tämän vuosisadan alussa kahdeksan uutta majoitustupaa, joissa mahtuu yöpymään 56 henkilöä. Alueella on myös saunarakennus, palloiluhalli ja pelikenttä. Lisäksi on olemassa suunnitelmat huoltorakennuksesta, saniteettitiloista ja ruokalasta.

Jyväskylän maalaiskunnan perinteen mukaisesti sitä ovat käyttäneet koulut erilaisiin luontoleireihin, luokkien ryhmäytymispäiviin, henkilöstön koulutus- ja virkistystäytymispaikkana jne. Kesäaikana siellä ovat pitäneet leirejään mm. agilityryhmät, eläkeläiset, partiolaiset jne. Paikkaan liittyy hyvin paljon nostalgisia muistoja koululaisten vanhempien ja jopa isovanhempien taholta.

Huoli leirikeskuksen toiminnan jatkuvuudesta on noussut esiin huhuista, joiden mukaan Jyväskylä olisi luopumassa tästä arvokkaasta ja perinteikkäästä retkikohteestaan. Kun on nähty, millainen on kaupungin päätöstenteon toimintakulttuuri, huoli on mielestäni aiheellinen. Vaarana on, että asioista päättävien taholla ei eletä täysin reaaliajassa leirikeskuksen käytön osalta.

Tällaisen kunnan arvokkaan kiinteistön myynnissä lohtu on hetkellinen, mutta vahinko voi muodostua korvaamattomaksi. Leirikeskusten kohdalla on tosiasia, että Jyväskylässä ei ole olemassa enää nuorille tarkoitettua toimivaa retkikohdetta majoitustiloineen Leppälahtea lukuun ottamatta. Vanhat kesäsiirtolat mm. Mattila ja Mikkola, on joko myyty tai päästetty rappeutumaan.

Jyväskylällä ei ole nykyisessä eikä varmaankaan tulevassakaan taloudellisessa tilanteessa mahdollisuuksia tukea koululaisten kauemmas suuntautuvia opintoretkiä ja leirikouluja. Retki lähikohteeseen säästää matka- ja majoittumiskustannuksia.

Ne jäävät minimaalisen pieniksi verrattuna mm. nuoriso- ja leirikoulukeskuksiin suuntautuvien retkien kustannuksista. Päättäjien olisi hyvä ymmärtää, että leirikohteista luopumalla hävitetään lasten ja nuorten mahdollisuudet tutustua omaan lähiympäristöönsä. Tosiasia alkaa olla se, että koululaiset tuntevat television luonto-ohjelmien kautta paremmin Afrikan eläimet ja kasvit kuin oman lähiympäristönsä eliöt.

Leppälahden leirikeskus on tällä hetkellä mm. valtakunnallisesti arvostetun luontokoulumme tukikohta. Siellä on helppo toteuttaa vaikkapa Jyväskylän koululaisten vesiturvallisuuskoulutusta, opetella retkeilytaitoja jne. Leirikeskuksen myymisen sijaan tulisi puhua pikemminkin sen kehittämisestä.

Olemassa oleva huoltorakennussuunnitelma tulisi toteuttaa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti mahdollisimman pian. Majoittujille tulisi olla asialliset wc-, saniteetti-, opetus- ja ruokailutilat.

Leppälahti voisi parhaimmillaan olla kunnan ylpeys, josta muodostuisi kuntalaisten ikioma retkeilykohde. Laukaassa asia ymmärrettiin jo pari vuosikymmentä sitten. Kunnan omistamaa Multamäen leirikeskusta voidaan pitää malliesimerkkinä viisaasta päätöksenteosta. Pyrkikäämme siihen myös täällä maakunnan veturikaupungissa, Jyväskylässä.

MARKKU TOSSAVAINEN Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Etusijalle lapset ja nuoret

Lukijan kuva

Lukijan kuva

Honkonen ja keskusta ovat unohtaneet suomalaiset

Opiskeluhuollon kysyntä kasvaa

Wallinheimon kirstu on pohjaton

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.