Salattu Tiitisen lista on julkaistava

Suomessa käytävä vaalirahakeskustelu on saanut sellaiset mittasuhteet, että se heikentää ihmisten luottamusta koko poliittista järjestelmäämme kohtaan, ellei salattua ns. Tiitisen listaa myöskin julkaista.

Kun minä katson tietokoneeni Wikipediasta omaa osuuttani niin siellä lukee, että olen kuulunut "mustaan tusinaan, joka oli 1970-luvun alkupuolella K-linjan vastavoimaksi syntynyt ryhmä Keskustapuolueen politiikkoja, joita K-linja piti Suomen virallisen ulkopolitiikan kannalta epäluotettavana."

Tällainen maailmanlaajuinen tieto antaa minusta ihmisenä aivan väärän kuvan, sillä sotaveteraanina olen aina ollut Kekkosen ulkopolitiikan tinkimätön kannattaja.

Väärä julkisuuskuvani johtuu siitä, että kun ennen vuoden 1970 eduskuntavaaleja Arvo Pentti pyysi eduskunnassa minua hakemaan kuittausta vastaan vaalirahaa omasta työhuoneestaan, niin minä en mennyt. Tuon ratkaisun tein ainoastaan siitä syystä, että halusin säilyttää riippumattomuuteni.

Tuon ratkaisun hetkellä en tietenkään osannut aavistaa, että kostona minusta tehdään vielä julkisuudessa Kekkosen ulkopolitiikan vastustaja. Tämä tapahtui keskustan Rovaniemen puoluekokouksessa 1982, Paavo Väyrysen puheenjohtajakaudella.

Rovaniemen puoluekokouksessa minua esitettiin yhdeksi puolueen varapuheenjohtajaksi. Vaikka olin ollut sitä ennen jo kahdessa Kekkosen nimittämässä hallituksessa ministerinä, nousi kokouksen pääasiaksi se, että jos Linna valitaan varapuheenjohtajaksi, niin puolueen ulkopolitiikka muuttuu.

Minua ei valittu keskustan varapuheenjohtajaksi. Äänestyksen jälkeen eräs naishenkilö kävi minulle kuiskaamassa, että äänestin sinua, vaikka kiellettiin.

Julkisuuden ulkopuolella kulkevan vaalirahan vaikutus on niin ratkaiseva politiikassa, että kyllä Tarastin toimikunnalla pohtimista riittää.

Kun Arvo Pentti oli 1972-78 Suojelupoliisin päällikkönä, minäkin haluaisin tietää, minkälaisia merkintöjä minun osaltani on Ns. Tiitisen listalle jäänyt.

HEIMO LINNA ent.kansanedustaja ja ministeri Perho

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Talouslukuja luettava oikein

Kotouttaminen sanana pitäisi kieltää

Johtaako torso laki hölmöilyyn?

Jyväskylän keskusta ei kaipaa korkeita taloja

Suomalainenkaan liha ei ole ekoteko

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Kalevalan sankarit ja pimeä Pohjola

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.