Satasen siirto taskusta toiseen

Talousahdingossaan Jyväskylän kaupunki on löytänyt erinomaisen keinon säästää lakkauttamalla kyläkouluja. Säästökaava menee käin: koulun toiminta lopetetaan. Sen jälkeen koulutoimi ei enää maksa koulurakennuksesta sisäistä laskennallista vuokraa tilapalvelulle.

Eli kaupungin kirjanpidossa ei enää kirjata laskennallista vuokrasummaa momentilta toiselle. Ja kun ei ole koulua, ei ole opettajiakaan.

Koulukohtainen laskelma näyttää säästöä palkkakustannuksissa sivukuluineen, kun opettajien palkkakulut on siirretty toisen koulun kustannuspaikalle. Tällainen sisäinen numerokikkailu ei kerro sitä, kuinka paljon kaupungin todelliset menot eli kaupungin kassasta ulos menevä rahavirta pienenee, kun koulu lakkautetaan.

Todellista säästöä kiinteistökuluissa syntyy vain niiltä osin, kun kiinteistönhoitoon ja -ylläpitoon liittyvät maksut kaupunkikonsernin ulkopuolelle loppuvat.

Palkkakustannuksissa todellista säästöä ovat vain palkat, joita ei enää tarvitse koulun lakkauttamisen jälkeen maksaa. Nettosäästössä on lisäksi otettava huomioon lakkauttamisesta aiheutuvat lisäkulut mm. koulukuljetuksissa.

Kaupungin tiukka ns. sektoriajattelu on lappusilmäistä oman kustannuspaikan näkökulmasta tehtyä itsepetosta, missä ei edes haluta nähdä kokonaisuutta. ”Minä vastaan vain omasta alueestani”-oppi on kokonaistaloudellisesti ja inhimillisesti kestämätön toimintatapa.

Jos laskennallisen tilavuokran päättyminen toisi todellista säästöä, niin miksi ei sitten lakkauteta koko sisäistä vuokralaskutusta. Tämähän toisi kaikille kaupungin sektoreille valtavat säästöt!

Kaupungin säästömallia voi jokainen testata omassa kotitaloudessaan yksinkertaisella laskutoimituksella: Kuinka paljon menetän rahaa, kun siirrän satasen taskusta toiseen ja kuinka paljon tulee säästöä, kun lakkaan siirtämästä?

Opiskellessani Turun Kauppakorkeakoulussa 1970-luvulla sisäisen laskentatoimen kaavoja, en törmännyt sellaiseen yhtälöön, jonka mukaisesti sisäinen kustannussäästö merkitsisi samalla säästöä kassamenoissa. Sen sijaan törmäsin Darrell Huffin (1974) kirjaan ”Kuinka tilastoilla valehdellaan”. Kannattaa lukea, löytyy kirjastosta.

Matti Hyvärinen

Jyväskylä, Korpilahti

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.