Seurakunta avohakkaa virkistys- alueen

Laukaan ev.-lut. seurakunnan kirkkovaltuusto siunasi viime keväänä metsäsuunnitelman, joka sisältää mm. Kuusassa sijaitsevan noin seitsemän hehtaarin virkistysalueen avohakkuun. Strategiassaan viestintänsä vuorovaikutteisuutta hehkuttava seurakunta ei katsonut tarpeelliseksi informoida asiasta kuusalaisia. Tiesivätkö päättäjät, mistä päättivät?

Kyseinen Asemalammen koillispuolinen vanha kuusimetsä ei ole pelkästään ulkoilu- ja virkistysalue, vaan myös luontoarvoiltaan huomattava. Paikallisten aktiivisuuden ansiosta paikalle saadun Keski-Suomen ely-keskuksen asiantuntijan käynti johti ely:n ostotarjoukseen, jolla alue olisi voitu lunastaa valtiolle suojelutarkoituksiin. Viime viikolla Kuusan kyläkokous asettui yksimielisesti tukemaan suojelua.

Kirkkoneuvosto päätti kuitenkin aloittaa metsän avohakkuut. Päätös on virheellinen, sillä sen mukaan asiassa ”noudatetaan metsätaloussuunnitelmaa”. Suunnitelmassa nyt tuhottava alue on kuitenkin merkitty hakattavaksi vasta vuosina 2023–2028.

Neuvosto valtuutti kiinteistö- ja hautatoimen johtokunnan tekemään puukaupat ”johtosäännön mukaan”, mutta johtokunnallakin on oikeus vain ”päättää metsäsuunnitelman mukaisista puukaupoista”, jollaisesta ei nyt ole kyse. Kova on kiire. Seurakunnan edustajat ovat toistaneet, että kyseessä on ”talousmetsä” (eli sen arvo = puusta saatavat eurot) ja että sitä on muka hoidettu kuin talousmetsää.

30 vuotta sitten tehdyn harvennuksen arvet ovat kuitenkin jo umpeutuneet ja metsässä vallitsee tavattoman upea koskemattomuus. Kirkkoneuvosto ei jalkautunut paikalle katsomaan, mistä päätti. Jumalan luomistyön puhuttelevan pyhyyden kuunteleminen olisikin saattanut vaikeuttaa päätöksentekoa!

Jään ihmettelemään, mahtavatko kaikki srk:n talousmetsät täyttää suojelukriteerit, ovatko ne kaikki ylitiheitä (> 400 m3/ha ja paljon euroja!) ja sisältävät runsaasti lahopuuta? Silloin ei varmastikaan ole vaikeaa löytää se suojeltava metsä muualta, kuten tavoite nyt kuuluu. Se ei meitä kuusalaisia lohduta.

Sami Yli-Karjanmaa

Laukaa, Kuusa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.